Tietoa tiedekunnasta:Osoite: Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Palaute: |
Puheen ymmärtäminen vaatii monta käsittelyvaihetta aivoissa
Monimutkaisen akustisen signaalin, puheen, ymmärtäminen on tärkeässä roolissa ihmisten välisessä viestinnässä. Akustisen signaalin muuttuminen ymmärrettäväksi viestiksi vaatii kuitenkin lukuisia eri käsittelyvaiheita aivoissa. Kujalan väitöskirjassa puheen käsittelyn eri osavaiheisiin liittyvien aikuisten aivotoimintojen lisäksi tutkimuskohteina olivat kuulonvaraista viestintäkeinoa opiskelevat aikuiset sekä vastasyntyneet vauvat. Väitöskirjan tutkimustulokset kuvastavat aivojen erikoistumista erityyppisten ääniärsykkeiden käsittelyyn. Jo varhaisessa kuuloinformaation käsittelyvaiheessa vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä on eroa siinä, kuinka voimakkaasti ne reagoivat puheäänteisiin ja muihin akustisesti samankaltaisiin ääniin kuten sointuihin. Lisäksi puheäänteitä käsitellään eri kohdassa kuuloaivokuorta kuin muita ääniä. Tämä aivotoiminnan herkistyminen omalle äidinkielelle näkyy myös tehokkaampana muistiedustusten viriämisenä tutuille äidinkielen puheäänteille verrattuna muun muassa akustisesti samankaltaisiin puheäänteisiin, joita ei aiemmin ole kuultu. Puheärsykkeiden varhaiseen käsittelyyn vasemmassa ja oikeassa aivopuoliskossa vaikuttaa eri tavalla myös se millaisessa ääniympäristössä puheärsykkeet esiintyvät, kuvastaen aivopuoliskojen erilaisia rooleja puheen eri piirteiden havaitsemisessa. Varsinkin varsinaiseen sanan tunnistamiseen johtavat prosessit tapahtuvat väitöskirjan mukaan erikoistuneissa vasemman ohimolohkon hermosolujoukoissa. Uuden taidon oppiminen edellyttää uusien muistiedustuksien syntymistä aivoissa. Kuuloinformaatioon perustuvaa kommunikaatiojärjestelmää, Morse-koodia, opettelevilla aikuisilla nämä uudet muistiedustukset muodostuvat todennäköisesti lähelle äidinkielen muistiedustuksia, mahdollistaen nopean Morse-koodatun viestin tulkinnan. Erityisen taajaa muistiedustusten syntyminen on vauvoilla, joilla väitöskirjan mukaan on jo pian syntymän jälkeen mahdollista käyttää samoja aivotutkimusmenetelmiä kuin aikuisilla selvitettäessä esimerkiksi aivojen erikoistumista puheen käsittelyyn. Anu Kujalan psykologian väitöskirja Cortical processing of speech and non-speech sounds in adults and newborns tarkastetaan 5.12.2006. Väitöstilaisuuden tiedot löytyvät yliopiston tapahtumakalenterista. Väitöskirjan sähköinen versio on julkaistu E-thesis-palvelussa. Teksti: Niina Haasola |
Uutiset:Ajankohtaista:Yliopistolaisille: |