Tietoa tiedekunnasta:Osoite: Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Palaute: |
Väitös vaikeasti afaattisten kuntoutuksesta
Aivoverenkiertohäiriöt voivat aiheuttaa aikuiselle henkilölle afasian eli vaikeuksia puheen ymmärtämisessä, puhumisessa, lukemisessa ja kirjoittamisessa. Aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain noin 14 000 ihmistä, joista kolmasosalle tulee afasia. Suomessa arvioidaan tällä hetkellä olevan yli 10 000 afaattista henkilöä. Aktiivisen aikuisen elämä muuttuu dramaattisesti, jos hän menettää puhekykynsä kokonaan tai pystyy kommunikoimaan vain muutamilla sanoilla. Jos aivoverenkiertohäiriö aiheuttaa aivoihin laajan vaurion, voi afasia olla hyvin vaikea eikä puhekyky palaudu merkittävästi edes puheterapeuttisen kuntoutuksen myötä. Näissä tilanteissa vaikeasti afaattisten henkilöiden kommunikointi- ja osallistumismahdollisuuksia tulee Pirkko Rautakosken mukaan tukea toisenlaisin kuntoutuksellisin keinoin. Rautakosken tutkimus perustuu 12 päivää kestäneen kuntoutuskurssin avulla saavutettuihin tuloksiin. Kurssilla aktivoitiin vaikeasti afaattisia henkilöitä käyttämään oman asiansa ilmaisemiseen vähäisen puheen lisäksi puhetta korvaavia keinoja kuten eleitä, viittomia, piirtämistä, sanalistoja, ympäristön vihjeitä ja kommunikoinnin teknisiä apuvälineitä. Potilaiden läheisiä taas ohjattiin tulkitsemaan näitä uusilla tavoilla tuotettuja viestejä ja tukemaan vuorovaikutusta niin, että keskusteleminen onnistui. Tutkimuksen tulosten mukaan vaikeasti afaattisten henkilöiden kommunikointikyvyt paranevat ryhmäkuntoutuksen myötä. Myös läheiset alkavat tukea afaattisen keskustelukumppaninsa kommunikointia aikaisempaa enemmän, joskin tämä vaikutus ei ole täysin pysyvä. Tuloksista voidaan päätellä, että läheisten osallistuminen vaikeasti afaattisten henkilöiden kommunikoinnin kuntoutukseen on hyvin tärkeää. - Koska keskustelu vaikeasti afaattisten henkilöiden kanssa vaatii keskustelukumppanilta suurempaa yhteispeliä kuin tavallinen keskustelu, tulisi kaikkien heidän kanssaan keskustelevien henkilöiden osata heidän kommunikointinsa tukemistekniikoita, Pirkko Rautakoski sanoo. Pirkko Rautakosken väitöskirja "Vaikeasti afaattisten henkilöiden ja heidän läheistensä kommunikointitaitojen kuntoutuminen: seurantatutkimus" tarkatetaan 7.10.2005. Katso väitöstilaisuuden tarkemmat tiedot yliopiston tapahtumakalenterista. Lue myös väitöstä käsittelevä tiedeuutinen yliopiston Tiede & tutkimus -kanavalta. Teksti ja kuva: Niina Haasola |
Uutiset:Ajankohtaista:Yliopistolaisille: |