Poimintoja tiedekunnan kansainvälisestä toiminnasta

Opiskelijoita

Kansainvälisten asiain suunnittelija Niina Jokelan mukaan tiedekunnan koko kansainvälistä toimintaa vuoden 2008 ajalta ei voida mitata vain kansainvälisen oppimisympäristön lukumääräisten tavoitteiden valossa (kansainvälinen liikkuvuus, ulkomaalaisten osuus perustutkinto- ja jatko-opiskelijoista sekä englanninkielisten maisterikoulutuskokonaisuuksien määrä). Hänen mukaansa tiedekunta eteni kohti tavoitteidensa saavuttamista muun muassa   englanninkielisten maisteriohjelmien suunnittelutyön myötä – vaikutukset ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden ja kansainvälisen opiskelijaliikkuvuuden määriin näkyvät viiveellä tulevina vuosina. Ensimmäinen 2008 aikana vielä suunnitteluvaiheessa olleista ohjelmista toteutuu syksystä 2009 alkaen. Kyseessä on Intercultural Encounters -maisteriohjelma, jossa tiedekunnasta on mukana puhetieteiden laitos.

Englanninkielisen opetustarjonnan lisääntymisen myötä laitokset voivat tehdä vastavuoroisia oppiainekohtaisia vaihtosopimuksia (Erasmus- ja Norplus-ohjelmat), ja pääaineopiskelijoiden vaihtomahdollisuudet lisääntyvät niilläkin laitoksilla, joilla nyt on vähän kansainvälisiä partnereita. Yliopiston kahdenvälisiin vaihtokohteisiin on kova kilpailu koko yliopiston hakijoiden kesken ja tästä syystä erityisesti lähteville opiskelijoille laitosten omat sopimukset ovat tärkeitä. Vuonna 2008 tiedekunnan opiskelijoista 50 (joista 7 yliopiston kahdenvälisten ohjelmien kautta) suoritti opintojaan ulkomailla (yli 3 kuukautta). Kohdemaista suosituimpia olivat Espanja, Saksa ja Iso-Britannia. Tiedekuntaan saapui 63 vaihto-opiskelijaa, pääosin Espanjasta ja Saksasta.

Osa ainejärjestöistä otti aktiivisesti vaihto-opiskelijoita mukaan toimintaansa jo lukukausien alussa järjestettävistä tiedekuntaorientaatiosta lähtien.

Opiskelijaliikkuvuuden ja opettajavaihtojen lisäksi vuonna 2008 aloitettiin myös Erasmus-ohjelman henkilökuntavaihdot (muu kuin opetus- ja tutkimushenkilökunta).

Kansainvälistä perspektiiviä opintoihin kotiyliopistossa oli tarjolla muun muassa yliopiston vieraskielisen kurssitarjonnan myötä, kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa, saapuvien vaihto-opiskelijoiden kansainvälisenä tutorina toimineille, ainejärjestöjen kautta, vierailuluennoilla sekä Siltavuorenpenkereellä järjestettyjen oman alan kansainvälisten seminaarien opiskelijoille suunnatuissa osuuksissa.

Kansainvälistä ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen lukeutuvaa toimintaa jatkoimme vuoden 2008 aikana muun muassa EU-rahoitteisten koulutusyhteistyöprojekteissa (noin 20 meneillään olevaa projektia), laajoissa kehitys- ja kehittämishankkeissa (Latinalainen Amerikka, Serbia), aktiivisen liikkuvuuden muodossa sekä laitosten järjestämien lukuisten kansainvälisten konferenssien ja seminaarien annilla. Monikulttuurisen luokanopettaja- ja lastentarhanopettajakoulutuksen järjestäminen tukee monikulttuuristuvan yhteiskunnan ja koulutodellisuuden haasteisiin vastaamista. Myös tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilökunnalle tarjottiin räätälöity 5 opintopisteen laajuinen monikulttuurisuuskysymyksiin keskittyvä yliopistopedagogiikan opintojakso ”Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus yliopisto-opetuksessa”.

Lisätietoja: