Vuosikertomus 2008
Toimitus:
Tiedekunnan viestintäryhmä
Tekstit:
Mari Peltonen
Valokuvat:
Veikko Somerpuro
Verkkotoimitus:
Tuomo Aalto
ISSN 1796-3958
Dekaanin katsaus - kukkia ja sadonkorjuuta

Yhdessä uuteen
Vuosi 2008 oli monessa mielessä poikkeuksellinen muutosten vuosi. Yliopistouudistuksen valmistelu ja siihen liittyvä laitosrakenneuudistus ovat pohdituttaneet ja herättäneet keskustelua. Akateeminen työyhteisö arvioi uudistuksia tarkkanäköisen kriittisesti. On myös löytynyt uuden rakentamisen edellyttämää toivoa, luovuutta ja yhteistyökykyä. Opiskelijat ja henkilöstö ovat edustajiensa kautta ja suoraan osallistuneet prosessiin aktiivisesti, josta lämmin kiitos! Vain yhdessä on mahdollista tehdä yliopistostamme entistä parempi.
Tutkimuksen kehittäminen
Tutkimukselle luotiin entistä otollisempia olosuhteita. Tämä on tarkoittanut mm tiedekunnan yhteisen tutkijakoulutuksen kehittämistä, tukea innovatiivisille yhteistyöhankkeille sekä tutkimuksen kehittämistä pohtivan työryhmän nimittämistä. Tiedekunnan tutkimuseettinen toimikunta aloitti toimintansa. Sen tehtävänä on tieteellisiin tutkimushankkeisiin liittyvien eettisten kysymysten käsittely ja lausunnon antaminen ihmiseen kohdistuvissa tutkimuksissa, jotka toteutetaan tiedekunnan piirissä. Ulkopuolinen rahoitus on ollut vahvassa kasvussa viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana. Osana varainhankintaamme tiedekuntaan on perusteilla ruokakulttuurin professuuri. Pysyvän professuurin perustamiseen tarvittavasta pääomasta on puolessa vuodessa saatu koottua jo yli puolet.
Opetuksen laatu
Koulutuksen kansainvälisessä arvioinnissa tiedekunnan saama palaute oli hyvinkin myönteinen. Ilmapiiri todettiin poikkitieteellistä toimintaa ja opiskelijoiden osallistumista kannustavaksi. Yliopistopedagogiikka nostettiin raportissa avainasemaan yliopiston opetuksen kehittämisessä. Tiedekunnan opiskelijapalautejärjestelmä on saatu toimimaan kattavasti ja sen tuloksia on hyödynnetty opetuksen kehittämisessä. Tiedekunnalla on oman laajan ja monitieteisen koulutustehtävänsä lisäksi vastuu yliopiston muidenkin tiedekuntien opettajankoulutuksesta ja sivuaineopinnoista. Koulutuksen laatu on meille kunnia-asia ja menestyksen avain.
Tutkintojen ennätysvuosi
Uuteen tutkintojärjestelmään siirtyminen nosti ennakoidusti valmistuneiden määriä tiedekunnassa. Loppukiri oli hirmuinen. Kandidaatintutkintojen määrä on kolmessa vuodessa yli kolminkertaistunut ja maistereiden määrä kasvoi 70 %. Vuoden 2008 aikana suoritettiin ennätykselliset 634 maisterintutkintoa – kun tutkintotavoite on 372! Opettajien venyminen erityisesti opinnäytetöiden ohjauksessa sekä hallintohenkilöstön ponnistukset rekisteröintien ja todistusten kanssa ovat olleet sankarillisia. Lämpimät kiitokset vastavalmistuneille alumneillemme ja suman purkamiseen osallistuneelle henkilöstölle!
Pidetään huolta omistamme
AVARA-hankkeen osana käynnistyi Alumninuotta-hanke yhteistyössä opiskelijajärjestö Conduksen kanssa. Tehtäviin kuuluu mm. tiedekunnan alumnien yhteystietojen kerääminen, toiminnan käynnistämistä koskevien työmuotojen etsiminen ja kehittäminen, sekä toimiva yhteydenpitoverkosto tiedekunnasta valmistuneisiin. Tavoitteena on luoda verkosto, joka tuo kentän osaamisen ja äänen opintojen kehittämiseen, edistää työhön sijoittumista, parantaa alojen tutkimuksen ja asiantuntijuuden hyödyntämistä yhteiskunnassa ja luo pohjaa ulkopuoliselle rahoitukselle.
Kansainvälistymistä ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta
Koulutuksen arviointikeskuksen toteuttama PISA tutkimus loi vuoden 2008 aikana maailmanlaajuista kiinnostusta Suomen koulutusjärjestelmää ja opettajankoulutusta kohtaan. Harjoittelukouluissa ja soveltavan kasvatustieteen laitoksella on käynyt satoja kansainvälisiä tutkijoita, opetusalan vieraita sekä valtionpäämiehiä ja lukuisia ministeritason delegaatioita. Tämä on suuren mittaluokan yliopistollista kansainvälistymistä ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta parhaimmillaan.
Ja lopuksi ruusut
Kunnianosoitusten sato on ollut vaikuttava. Professori Kari Uusikylä vastaanotti Suomen kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta antoi dosentti Lasse Lipposelle Hyvä Opettaja -palkinnon.
FT Jukka Lehtonen sai Maikki Friberg -palkinnon uraauurtavasta työstä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoisen kohtelun edistämiseksi. Professori Liisa Keltikangas-Järvinen sai J. V. Snellman tiedonjulkistamispalkinnon ja hänet on nimetty Vuoden 2008 Professoriksi. Professori emerita Pirkko Anttila sai Suomi-palkinnon kehitettyään uuden tieteenalan, käsityötieteen, ja tehtyään siitä kansainvälisesti tunnetun.
FT Markus Jokela sai palkinnon yliopiston parhaasta väitöskirjasta.
Haluan aivan erityisesti kiittää niitä yliopistomme eri tehtävissä päivätyönsä tehneitä, jotka ovat siirtyneet eläkkeelle vuoden 2008 kuluessa: Taina Aho, Tapio Ahokallio, Irmeli Horkama, Ritva Järvinen, Elsa Kangas, Annukka Kavanne, Aini Kivelä, Marja-Kaarina Koskinen, Tor Kronlund, Ulla Oksanen, Ritva Raesmaa, Ulla Rauhamaa-Heino, Antti Rinta-Rahko, Olli Syvähuoko, Mirja Taipale, Terttu Tuomi-Gröhn, Kari Uusikylä, Seija Valtonen ja Veijo Virsu. Te olette esikuviamme, opettajiamme, työtovereitamme ja ystäviämme. Toivottavasti muistatte meitä hyvällä ja viihdytte jatkossakin kanssamme. Tervetuloa osallistumaan Penkereen arkeen ja juhlaan!
Dekaani Patrik Scheinin