Säädökset ja määräykset

  • Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) tarkoittaa niiden käytäntöjen kokonaisuutta, jotka mahdollistavat opiskelijan (ennen opintoja tai opintojen aikana) eri tilanteissa hankkiman osaamisen hyväksilukemisen osaksi tutkintoa. Aiemmin hankittua osaamista voidaan hyväksilukea muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen ja muulla tavoin kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen perusteella. Hyväksilukemisen muodot ovat korvaaminen ja sisällyttäminen. Korvaaminen tarkoittaa tutkintovaatimuksiin kuuluvien opintojen korvaamista aiemmin hankitun osaamisen perusteella. Korvaaminen edellyttää sisällöllistä vastaavuutta. Korvattujen opintojen asemasta ei vaadita lisäsuorituksia. Sisällyttäminen tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen liittämistä osaksi tutkintoa. Tällöin ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta. Lisätietoja Helsingin yliopiston rehtorin päätöksestä ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan päätöksestä.

Katso lisää: Valtion säädöstietopankki