- Tarkastukseen jättäminen
- Tarkastus- ja arvosteluohjeita
- Arvosteluasteikko
- Väitöskirjan jakelu
- Tutkintotodistuksen saaminen
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Siltavuorenpenger 5 A, 2. krs
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Jatko-opinto-oikeuden hakeminen

Tieteelliseen jatkokoulutukseen hyväksymisestä päättää tiedekuntaneuvosto.
Tiedekuntaneuvoston 10.03.2009 hyväksymissä tieteellisiä jatkotutkintoja koskevissa pysyväismääräyksissä todetaan tieteelliseen jatkokoulutukseen hyväksymisestä:
Jatkokoulutukseen hyväksyminen edellyttää, että tiedekunta toteaa suoritetun tutkinnon ja koulutuksen antavan riittävät valmiudet tiedekunnan oppiaineissa suoritettavaan jatkotutkintoon.
Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tieteelliseen jatkokoulutukseen hyväksymisen edellytyksenä on suoritettu yliopistotasoinen ylempi korkeakoulututkinto.
Jatko-opiskelijaksi hyväksymisen ehtona on lisäksi työtä valvovan professorin ja ohjaajan tai ohjaajien hyväksymä tutkimussuunnitelma ja jatko-opintosuunnitelma.
Jatko-opinto-oikeus myönnetään aina tohtorin tutkinnon suorittamista varten lukuun ottamatta erikoispsykologinkoulutuksen sisältävän lisensiaatintutkinnon tai erikoispuheterapeuttikoulutuksen sisältävän lisensiaatintutkinnon suorittamista varten.
Erikoispsykologin koulutuksiin hakemisesta saa lisätietoa Psykonet-verkostosta.
Opettajankoulutuslaitoksella sekä puhetieteiden ja psykologian koulutuksissa haku on jatkuva, mutta kasvatustieteen (yleinen ja aikuiskasvatustiede, käyttäytymistieteiden laitos) hakemukset käsitellään jatkokoulutusryhmässä kaksi kertaa vuodessa. Laitoksen asettamat hakuajat ovat 30.8 ja 15.1.
Ks. tarkemmin kasvatustieteen sivuilta >>
Jatko-opiskelijaksi aikovan tulee hakeutua suunnittelemansa tutkimuksen aihealueen mukaisesti aihepiiriä edustavan professorin vastaanotolle mielellään oppiaineen assistentin kautta. Psykologian ja kasvatustieteen koulutuksissa yhteydenotto tapahtuu jatkokoulutuskoordinaattorin kautta.
Jatko-opinto-oikeutta hakevan on lisäksi löydettävä itselleen ohjaaja(t) sekä saatava valvojaprofessorin hyväksyntä niin tutkimus- kuin opintosuunnitelmalleen.
Jatko-opiskelijaksi hakija toimittaa tiedesihteerille:
- allekirjoitettu hakemuslomake (sama pdf-muodossa)
- allekirjoitettu ohjaussopimus
- valvojaprofessorin ja ohjaajien hyväksymä tutkimussuunnitelma ja alustava rahoitussuunnitelma
- jatko-opintojen suunnitelma ja aikataulusuunnitelma
- maisterin tutkintotodistus nähtäväksi, jos tutkinto on suoritettu muualla kuin HY:ssa.
Tiedesihteeri esittelee hakemukset tiedekuntaneuvostolle.
Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa toimii myös useita valtakunnallisia tutkijakouluja (ks. sivun oikea palsta), joiden verkkosivuja seuraamalla on mahdollista saada tietoa niistä Opetusministeriön palkallisista tutkijakoulupaikoista, joihin Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa jatko-opintoja suunnittelevat/suorittavat lähinnä voivat paikkojen vapautuessa hakea.
Lisätietoja
Jatkokoulutuksesta saa lisätietoja sähköpostitse osoitteesta: kaytt-jatko@helsinki.fi
Tutkimussuunnitelman tekoon saat vinkkejä ohjaajaltasi ja esim. seuraavilta sivuilta:
- Yleisluontoisia ohjeita tutkimussuunnitelman laadinnasta (Miettinen 2003)
- Tutkimussuunnitelma (KvaliMOTV)
- Ohjeita tutkimussuunnitelman laatimiseksi (Joensuun yliopisto)
WebOodi
Tutkijakoulut
- FGSN - Neuroscience
- KASVA - kasvatus, koulutus, oppminen
- KIT - kielitegnologia
- LANGNET - kielentutkimus
- Matematiikan, fysiikan ja kemian opetus
- OPMON - oppimisympäristöt
- Perhetutkimus
- Psykologian valtakunnallinen tohtoriohjelma
- TITEKO - tieteen ja teknologian tutkimus
- UCIT - User-Centered Information Technology