40 vuotta atk-palvelutoimintaa Helsingin yliopistossa

Teksti:
Lars Backström

AV-keskuksen toiminnan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä osa siitä liitettiin 1.4.1999 atk-osastoon AV-yksiköksi.

Ovatko laskentakeskus ja fysiikan laskentatoimisto hyviä työpaikkoja? Kysymys esitettiin 10 vuotta sitten yhteisellä 30-vuotisristeilyllä. Ja salillinen atk-väkeä vastasi...

1960-luku:
Toimin-
nan alku

ESKO
IBM 1620
Wegematic
Elliot 803
IBM 360/50
Elliot 503

• antaa opetusta ja kouluttaa työvoimaa elektronisten laskukoneiden avulla tapahtuvaa laskentatyötä varten sekä osallistua tutkimustyöhön tämän alan matemaattisten ja koneellisten menettelyjen kehittämiseksi ja
• tukea yliopiston ja muiden tieteellisten laitosten ja yksityisten tutkijain piirissä tehtävää tutkimustyötä suorittamalla sitä varten tarvittavaa laskentatyötä.

Nevanlinna ehdotti myös täysin uudenaikaisen IBM 1620 -koneen hankkimista laskentakeskuksen käyttöön.

Tämä ensisijaisesti matemaatikoiden ajama hanke sai lisäväriä myöhemmin samana vuonna kun vastanimitetty ydinfysiikan professori K. V. Laurikainen taivutti yliopiston ottamaan vastaan kerran jo hylkäämänsä Wenner-Gren-säätiön tarjouksen lahjoittaa Wegematic-kone yliopiston käyttöön. Tämä johti siihen, että yliopistoon muodostui kaksi laskentatoimistoa: matematiikan laitoksen laskentatoimisto (MLT) ja ydinfysiikan laitoksen laskentatoimisto (YLT). Yliopisto säilytti hallinnollisen koordinoinnin yhteisellä laskentakeskuksen johtokunnalla.

Toiminnan alkuvuosina molempien toimistojen henkilökuntaa kasvatettiin noin 15 henkilöön. Molemmat saivat myös modernit tietokoneet: IBM 1620 ja Elliott 803. MLT toimi Aurorankatu 16-20:ssa ja YLT Siltavuorenpenkereellä. Molemmat antoivat opetusta, osallistuivat tutkimustyöhön ja suorittivat koneajoja lähinnä luonnontieteiden tutkijoille ja ottivat myös hallinnollisia palvelutehtäviä jopa yliopiston ulkopuolelta (mm. Hankkijan kirjanpitoajot).

Johtokunnan ihastuksen kohteena upouusi IBM 1620. Edessä matematiikkakonekomitean sihteerinä toiminut Olli Varho, takana vas. dos. Karhunen, prof. Laurikainen, prof. Lehto, prof. Laasonen, puheenjohtaja, prof. Elfving, IBM:n huoltoteknikko Fagerlund ja tri Andersin

Linjapäätökset

Yliopistossa vahvistui vuosikymmenen puolessavälissä ulkomaisten yliopistojen kehityksen pohjalta käsitys, että tietojenkäsittelyopista on tulossa tärkeä akateeminen tutkimus- ja opetusala ja että yliopisto tarvitsee olennaisesti isomman tietokoneen ja sitä varten henkilökunnan ja tilat. Töölönkatu 11:sta löydettiin vuokratilat, jotka kunnostettiin syksyksi 1967 opetus-, tutkimus- ja laskentakeskustoimintaa varten.

Vuonna 1967 perustettiin matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan tietojenkäsittelyopin laitos, jolle siirtyi vastuu tietojenkäsittelyopin opetuksesta ja tutkimuksesta. Palvelutoiminnoista annettiin päävastuu MLT:lle, joka sai nimekseen laskentakeskus. Laskentakeskus sai päätoimisen johtajan ja henkilökunta kaksinkertaistettiin vuosikymmenen loppuun mennessä. YLT jatkoi edelleen toimintaansa samannimisenä yhteisen johtokunnan alaisena ja samoilla resursseilla palvellen pääosin ydinfysiikan laitosta. Loppuvuonna 1968 valittiin jännittävien vaiheiden jälkeen keskustietokoneeksi Burroughs B6500, joka asennettiin Töölönkadun tietokonesaliin.

Vuosikymmenen puolivälissä olivat lähinnä luonnontieteiden laskentatehtävät yleistyneet siinä määrin, että yliopiston pienkoneet eivät niihin riittäneet vaan koneaikaa (Elliott 503 ja IBM 360/50) ostettiin kasvavassa määrin vuonna 1964 perustetulta valtion tietokonekeskukselta. Myös IBM:n lahjoituksen turvin Tanskassa toimivan NEUCC:n (Northern European University Computing Centre) IBM 7090 -tietokone oli etenkin ydinfysiikan tutkijoiden käytössä. Tarve kuitenkin kasvoi kasvamistaan ja usealla taholla kypsyteltiin ajatusta yhteisestä suurtietokoneesta Suomen yliopistoille. Asia eteni ratkaisevasti, kun SITRA vuonna 1969 päätti käyttää 20 milj. markkaa tähän tarkoitukseen. Suurkoneeksi valittu UNIVAC 1108 asennettiin vuoden 1971 alussa valtion tietokonekeskukseen Lauttasaareen.

Yliopistollekin suurkoneen saaminen Suomeen oli tervetullutta, mutta yliopisto joutui taistelemaan vakuuttaakseen viranomaiset siitä, että oman keskisuuren tietokoneen omistaminen olisi tarkoituksenmukaista. Suurkonehanketta ajavissa piireissä oli vallassa käsitys, että yliopistoille riittäisivät puhelinlinjojen varassa olevat päätteet.

Koneita käytettiin paikan päällä useimmiten ammattilaisen (matemaatikon tai operatöörin) toimesta. Syöttötietojen tallennus reikäkorteille tai reikänauhalle oli tärkeä vaihe, josta huolehtivat lävistäjät; heitä oli vuosikymmenen lopulla yli 10 henkilöä laskentakeskuksessa ja YLT:ssä.

Sirkka Kivinen (myöh. Keckman) edessä ja Asta Korhonen

Eksaktien luonnontieteiden laskujen lisäksi suoritettiin myös tilastomatemaattisia laskuja ja hallinnollisia tehtäviä kuten opiskelijarekisterin luettelon ja tilastojen tulostamista sekä ylioppilaskirjoitusten todistusten tulostamista. Tietokoneita käyttävien yliopistolaisten määrä vuosikymmenen lopulla saattoi olla muutama sata. Saman verran taisi olla ohjelmointiharjoituksiaan suorittavia tietojenkäsittelyopin opiskelijoita.

Laskentakeskuksen johtokunta piti jo 1969 tarpeellisena kirjeen lähettämistä tiedekunnille tietokoneasiantuntijoiden palkkaamisen tarpeesta. Kirjeen seurauksena lääketieteellinen tiedekunta perusti kaksi ja valtiotieteellinen tiedekunta yhden systeemisuunnittelijan toimen.

Keväällä 1963 Helsingin yliopiston laskentakeskuksen johtaja Ilpo Louhivaara, joka myös hoiti sovelletun matematiikan professuuria ja ohjasi myöhemmin matematiikan opintojani, kysyi kiinnostustani matemaatikoksi. Ilahduin tästä tavattomasti ja siirryin matematiikan laitoksen assistentin toimesta laskentakeskukseen. Ennestään siellä oli kolme matemaatikkoa, jotka kaikki olivat matematiikan maistereita, kolme reikäkortinlävistäjää, kanslisti ja sovelletun matematiikan assistentti. Kohta nuorekkaaseen joukkoomme liittyi matematiikan opiskelija Lars Backström.
Työntekijät muodostivat ikäänkuin perheen: tunnelma oli lämmin, läheinen ja auttavainen. Joskus pidimme miellyttävän juhlan jossakin ravintolassa. Akateemikko Rolf Nevanlinnalla oli työhuone laskentakeskuksessa, ja hänet näkikin usein.
Siihen aikaan atk-alalla oleva tunsi kuuluvansa eräänlaiseen ”eliittiin”, mikä näkyi selvästi myös palkkauksessa. Yliopistolaisuus ja matemaatikon titteli antoivat minulle ja varmaan muillekin matemaatikoille tähän kaikkeen vielä oman lisähohtonsa.

Ensio Nieminen
Atk-erikoistutkija atk-osastossa

1970-luku:
Keskus-
tietokone-
kauden
alku-
vaiheet

Burrougs B6500
PDP15/30
Mikro-Linc
Wang
UNIVAC1108

Burroughs tulee Töölönkadulle...

...ja neuvottelut jatkuivat. Vas. Paragonin Claude Bounatirou, laskentakeskuksen johtaja Lars Backström ja johtokunnan puheenjohtaja Lauri Vuorela.

Vuosikymmenen alkuvuosina laskentakeskuksesta muovautui tyypillinen suuren yliopiston eräpalvelukeskus. Suljetussa konesalissa kahdessa vuorossa työskentelevät operaattorit hoitivat ajoja reikäkortinlukijaa, magneettinauhayksiköitä ja rivikirjoittimia käyttäen. Kiireisimmät asiakkaat kävivät itse jättämässä korttipakat ajoon ja noutamassa tulostukset Töölönkadulta. Muut turvautuivat lähettiin, joka kiersi yliopistoa keräämässä asiakkaiden korttipakat ja jakelemassa rivikirjoitintulostukset. Osa asiakkaista asioi laskentakeskuksen suunnittelijoiden kanssa, jotka kirjoittivat tarvittavan ohjelman tai käyttivät valmisohjelmia (esim. tilastoajoihin laskentakeskuksessa tehty HYLPS-ohjelmisto). Samassa talossa työskenteli yliopiston muista laitoksista vain tietojenkäsittelyopin laitos. Suurkäyttäjät (fyysikot ja kemistit) käyttivät samalla tavalla opetusministeriön hallintaan siirtynyttä UNIVAC 1108 -konetta.

Käyttäjien määrä kasvoi parissa vuodessa yli tuhanteen; yhteydenpito laitoksiin ja käyttäjiin järjestettiin yhdyshenkilöverkoston kautta.

Keskustietokoneen etäiseräkäsittely

Yliopisto oli SITRA:n lahjoituksen yhteydessä vuonna 1971 saanut 5 ns. etäiseräkäsittelypäätettä ja 6 kirjoituskonepäätettä, joilla voitiin puhelinlinjoilla siirtää tietoa keskuskoneelle. Etäiseräpäätteillä oli kortinlukulaite ja rivikirjoitin. Käytettiin linjanopeutta 2400 bps. Nämä päätteet sijoitettiin eri puolille yliopistoa: Porthaniaan, Metsätaloon, Franzeniaan, Viikkiin ja Meilahteen. Näin syntyivät atk-asema-konsepti ja yliopiston pääteverkko.

Eräpäätteet innoittivat laskentakeskusta kehitystyöhön, koska haluttiin, että eräpäätteillä voisi jättää töitä ajettavaksi myös Burroughs-koneelle. Myös osalle yliopiston laitosten pienkoneista haluttiin tällaisia mahdollisuuksia ja vuosikymmenen aikana liitettiin keskuskoneeseen etäiseräpäätteeksi mikro-Linc, PDP-9, PDP-15/30, Intel 8080 sekä PDP-11/10 ja /03. Aivan vuosikymmenen lopussa laskentakeskus ja tietojenkäsittelyopin laitos ryhtyivät opetusministeriön rahoituksella kehittämään monitoimipääteohjelmistoa suomalaiselle pienkoneelle Mikko 3. Tämä nk. MOPO-ohjelmisto otettiin käyttöön vuonna 1980 myös Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa. Vuoden päästä yliopistossa oli käytössä jo 7 MOPO-konetta. Pienkoneet olivat enimmäkseen laboratoriokoneita (esim. fysiikka, fysiologia, psykologia, seismologia), mutta myös muuhun käyttöön alettiin hankkia pienkoneita. Esim. tilastotieteen laitos hankki Wang-tietokoneen SURVO-ohjelmiston kehitystyötä ja käyttöä varten.

Valtiovarainministeriö valvoi tiukasti uusien laitteiden hankintaa lupamenettelyllä. Jopa yksittäisistä osituskäyttöpäätteistä oli hankittava ministeriön lupa vielä 1980-luvun alkupuolella.

Atk-yhdysmies(!)-kokous pidettiin Tvärminnessä talvipakkasella pahimpaan energiansäästöaikaan. Mukana oli mm. Mikkelin nykyinen piispa Voitto Huotari. Vain lähinnä takkaa istuvat tarkenivat ja lauloivat aamuyöllä lämpimikseen virsiä (ei kylläkään johtunut Huotarista).

Pirjo Kallström
Atk-erikoistutkija atk-osastossa

Aidon 70-lukulaisen atk-ihmisen tunnistaa siitä, että hänen mielestään kaikki menu-pohjaiset ohjelmat olivat vain idiooteille ja ainoa oikea käyttöliittymä oli sellainen, johon piti itse kirjoittaa kaikki komennot.

J.P.Roos
Sosiaalipolitiikan professoria
(ks myös http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/atkelamakerta.htm)

Organisatorinen muutos ja uusi muutto

YLT jaettiin vuonna 1978 kahtia siten, että puolet henkilökunnasta ja PDP-15/30-tietokone siirtyi suurenergiafysiikan (ent. ydinfysiikan) laitokseen ja loppuosa (10 henkilöä) muodosti fysiikan laskentatoimiston (FLT) fysiikkaa ja lähitieteitä palvelemaan tosin ilman omaa tietokonetta.

Laskentakeskus siirtyi vuonna 1979 Aurataloon Tukholmankadulle yliopiston onnistuttua pari vuotta aikaisemmin torjumaan valtiovarainministeriön erinomaisen edullisena pitämän Myyrmäki-vaihtoehdon. Tässä vaiheessa laskentakeskuksen henkilökunta oli jo vakiintunut 52:ksi. Käyttäjäkunta oli kasvanut muutamaan tuhanteen. Käyttäjiä oli kaikista tiedekunnista ja keskuskoneen tiedekunnittainen käyttöjakauma oli pysynyt melko samana koko vuosikymmenen.

Olen yksi niitä harvoja Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen opettajia, jotka tekevät empiiristä tutkimusta kysely- ja haastatteluaineistojen perusteella. Silloisen laskentakeskuksen tietokoneiden käyttöön liittyy muistoja jo 1960-luvulta alkaen, jolloin teimme Tornionlaakso-tutkimusta. Sitä ennen olimme tehneet taulukot laskevalla lajittelijalla.
Kun sain tulostuspinot paperilla, tuntui hienolta. En koskaan kunnolla opetellut Hylpsiä, joten jouduin pyytämään apua laskentakeskuksen henkilökunnalta. Taulukkopyyntöjen tekemisen jälkeen kesti hieman aikaa ennen kuin taulukot sai käteensä, mutta siihen aikaan se ei tuntunut pitkältä. Taulukot piti suunnitella tarkemmin kuin nyt, kun itse teen ne omalla koneellani ja voin jatkuvasti muunnella ajoja.
Varsin monet laskentakeskuksen ihmiset tulivat vuosikymmenien kuluessa tutuiksi tehdessäni jatkuvasti uusia tutkimuksia. Useihin heistä minulla oli jonkinlainen välitön ”leikinlaskusuhde”, joka teki yhteydenpidon hauskaksi ja jännittäväksi. Tapasin keskuksen väkeä melko usein myös henkilökohtaisesti, mikä teki kontakteista inhimillisiä. Nykyään tarvitessani esimerkiksi tallennusapua vain soittelen ja käytän sisäpostia, joten minulla ei ole aavistustakaan niistä ihmisistä, joiden kanssa olen tekemisissä.
Mieluisin muistoin entisiä kumppaneita kiittäen toivotan onnea ja menestystä Helsingin yliopiston atk-osastolle

Elina Haavio-Mannila
Sosiologian emeritaprofessori
Nykyinen täyspäivätutkija

1980-luku:
Keskus-
koneiden
suora-
käyttö

VAX8800
Burroughs B7800
VAX 11/780
CRAY
Mikko 3/38
VAX 11/750

Mikrotietokoneiden tulo

Vuonna 1982 yliopistossa oli 30 mikrotietokonetta, vuonna 1986 niitä oli 700 kpl ja 1989 jo 1600 kpl. Ensimmäinen mikrotietokoneluokka (ABC 80) tuli tietojenkäsittelyopin laitokselle jo vuosikymmenen alussa. Laskentakeskus varusti ensimmäisen mikrotietokoneluokan vuonna 1985 keskustan atk-asemalle, jossa käytön opastus laajennettiin samalla kokopäiväiseksi.

Mikrotietokoneiden suosio perustui ensisijaisesti siihen, että tieteellisen tai hallinnollisen tekstin kirjoittaja saattoi sillä olennaisesti parantaa tuottavuuttaan. Mutta mikrotietokone oli käyttökelpoinen monissa muissakin tehtävissä, esim. pienissä laskentatehtävissä, atk-opetuksessa sekä tiedon tallennuksessa ja hallinnassa. Mikrotietokoneita voitiin käyttää mielekkäästi myös suurempien tietokoneiden päätteinä liitettynä laskentakeskuksessa kehitettyihin päätekeskittimiin, jotka olivat kiinteällä yhteydellä kiinni keskustietokoneessa. Tähän tarvittiin mikrotietokoneessa pääte-emulaattori, joka ohjelmoitiin laskentakeskuksessa ja sai nimekseen HYTERM. Tästä saivat alkunsa vieläkin käytössä olevat VaxTerm ja HWTN. Mikrotietokoneen hinta oli vain kaksinkertainen halvimpiin päätteisiin verrattuna, mistä syystä päätteiden määrä juuttui paikoilleen ja mikrotietokoneiden lukumäärän kasvu nopeutui.

Tekstinkäsittelyn kautta moni yliopistoyhteisön jäsen sai mielekkään ensikosketuksen tietokoneisiin. Tämän jälkeen oli helpompi oppia käyttämään muita ohjelmia ja tietokoneita sekä myös vaatia niiltä helppokäyttöisyyttä.

Miksi Hannu Kulokari ei ole miljardööri? Hänhän kehitti ilmaisen käyttöliittymän, jota kaikki yliopistoverkossa liikkuvat käyttivät. Karmeinta on, että olen unohtanut sen nimen!

J.P.Roos
Sosiaalipolitiikan professori

Tietoliikenneverkon kehitys

Suorakäytön yleistyessä 1980-luvun alussa haluttiin saada taloudellisesti päätteet kiinteällä yhteydellä keskustietokoneeseen. Burroughs-keskustietokoneella oli käytössä tähän sopiva pääteprotokolla. Käyttäjäpäässä tarvittavia päätekeskittimiä nk. konsentraattoreita rakennettiin yliopistossa yli sata kappaletta. Laite ja sen ohjelmisto suunniteltiin ja toteutettiin fysiikan laitoksen, fysiikan laskentatoimiston ja laskentakeskuksen yhteistyönä.

Jo 1980-luvun alussa todettiin, että on tarvetta tutustua tarkemmin nk. tietokoneverkkoihin, joita akateemisissa piireissä ulkomailla jo jonkin aikaa oli kehitetty ARPANET:n innoittamina. Laskentakeskus aloitti tietojenkäsittelyopin laitoksen toivomuksesta ja opetusministeriön tuella tietokoneverkkohankkeen vuonna 1981. Hanke loi yliopistolle valmiutta osallistua samanaikaisesti aloitettuun pohjoismaiseen Nordunet-yhteistyöhön ja vuonna 1984 aloitettuun Suomen yliopistojen tietokoneverkkohankkeeseen Funet. Konkreettinen tulos oli Burroughs-versio Portacom-päätekokousohjelmistosta, jota käytettiin vielä 1990-luvun alkupuolella silloisessa VAX-keskuskoneessa.

Vuoden 1987 kesällä siirryttiin uuteen VAX 8800 -keskustietokoneeseen ja 15-vuotinen Burroughs-kausi päättyi vuodenvaihteessa. Hankinnan kokonaishinta oli 12 milj. markkaa. Vaihdoksen seurauksena muuttui myös tietoliikenneverkko perusteellisesti. Jo muutama vuosi aikaisemmin FLT:hen hankittu VAX 11/750 -kone oli antanut mahdollisuuden tutustua lähemmin uuteen lähiverkkotekniikkaan (Ethernet). Yhteistyössä Digitalin ja HPY:n kanssa yliopisto rakensi nyt uuden verkon, joka perustui lähiverkkotekniikkaan ja lähiverkkosegmenttejä siltatekniikalla yhdistäviin valokuitukaapeleihin. Noin 13 km valokaapelia tarvittiin runkoverkon ensimmäiseen versioon, joka kulki reittiä: Haartmaninkatu 4 - Tukholmankatu 2 - Hesperiankatu - Arkadiankatu - Porthania - Metsätalo - Siltavuorenpenger - Franzenia - Teollisuuskatu. Päätekeskittimet korvattiin päätepalvelijoilla, mutta edelleen mikrotietokoneet olivat verkossa päätteinä.

Uusi verkko helpotti olennaisesti laskentakeskuksen seuraavaa muuttoa, joka tapahtui Teollisuuskatu 23:een tammikuussa 1988. Tällä kertaa laskentakeskus sai käyttöönsä uudet tilat, jotka oli suunniteltu varta vasten laskentakeskustoimintaa varten. Saimme mm. käyttöömme asiakastilat, joihin asiakkailla oli pääsy silloinkin, kun muu kiinteistö oli suljettu.

Fysiikan atk-toimiston johtaja Mauri Korkea-aho (oik.) esittelee uutta työasemajärjestelmää emeritusprofessori K. V. Laurikaiselle.

Hallinnon sovellukset

Aktuaarintoimistoon oli 1970-luvun loppupuolella palkattu henkilökuntaa opiskelijarekisterin ja henkilö- ja virkarekisterin kehittämistä varten. Henkilökuntaa vahvistettiin 1980-luvun alussa, lähinnä opiskelijarekisterin tarpeisiin. Syksyllä 1984 perustettiin hallinnon atk-päällikön toimi hallintojohtajan alaisuuteen. Hallinnon atk-ryhmä irtautui samalla aktuaarintoimistosta ja sai virallisen aseman. Ryhmän vahvuus vuosikymmenen lopussa oli 6 henkilöä.

Hallinnon atk-ryhmässä laadittu uusi opiskelija- ja opintosuoritusrekisteri otettiin käyttöön hallinnon omassa koneessa (VAX 11/780) vuonna 1987 ja Burroughs-koneella toiminut opiskelijarekisteri jäi pois käytöstä. Samoin Burroughsilla toiminut henkilö- ja virkarekisteri uudistettiin ja otettiin käyttöön vuoden 1988 alussa. Palkanlaskenta ja kirjanpito hoidettiin edelleen valtionhallinnon standardijärjestelmillä, palkanlaskenta Valtion tietokonekeskuksessa ja kirjanpito Postipankissa.

Supertietokone

Opetusministeriön Univac 1108 -kone korvattiin vuonna 1984 VAX-8650 -koneella. Pitkän ja perusteellisen valmistelun jälkeen opetusministeriö saattoi yhdessä ilmatieteen laitoksen ja valtion teknillisen tutkimuskeskuksen kanssa hankkia 50 milj. markkaa maksavan Cray-supertietokoneen. Tämä varsinaiseen suurlaskentaan tarkoitettu tietokone otettiin käyttöön 1989. Yliopiston fysiikan ja kemian tutkijat käyttivät supertietokoneen kapasiteetista yli 30 prosenttia.

Tietoliikenneverkon työt tehtiin 80-luvun loppupuolella kaapelitasollakin itse. Ethernet-kaapelit olivat niitä keltaisia peukalonpaksuisia, joita pujoteltiin käyttäjien kattorakenteiden päälle. Meillä oli kesähommissa naapurista eli tietojen-käsittelyopin laitokselta valmistunut kaveri. Hänkin sitten joutui kaapelihom-miin ja toteamaan: ”Pitääkö minun opiskella neljä vuotta yliopistolla joutuakseni vetämään verkkokaapeleita?”

Veikko Mäkelä
Vanh. suunnittelija atk-osastossa

1990-luku:
Tieto-
koneen käyttö-
mahdol-
lisuus kaikille

Unix
kruuna,klaava
rock, blues
VAX6000
OpenVMS
ULTRIX
CRAY
CONVEX

Tekniset edellytykset olivat syntyneet 1980-luvun loppupuolella ja yliopistoyhteisössä oli ilmeinen tarve aitoon henkilökohtaiseen tietojenkäsittelyyn. Kehitystä nopeutti entisestään Internetin sovellusten ja etenkin world wide web-sovelluksen valtava suosion kasvu vuodesta 1993 alkaen. Kehityksestä antaa kuvan seuraava taulukko.

Taulukosta ilmenee, että lähes kaikki yliopistolaiset ovat aktivoineet sähköpostitunnuksensa. Verkkoon liitettyjen tietokoneiden määrän kasvu ei näytä laantuvan, vaikka käytännössä kaikilla henkilökuntaan kuuluvilla on jo joitakin vuosia ollut käytössään oma kone. Opiskelijoiden käytössä olevia koneita on edelleen tarpeeseen verrattuna liian vähän.

Unix-palvelimet

Jo 1980-luvulla Unix-käyttöjärjestelmä nousi esille vaihtoehtona konetoimittajakohtaisille käyttöjärjestelmille. Muun muassa tietojenkäsittelytieteen laitos hankki laitostietokoneeksi Unix-koneen vuosikymmenen puolessavälissä. Vuonna 1989 uusittuun FLT:n laitteistoon tuli myös Unix-kone VAX/VMS-koneiden rinnalle.

1990-luvun alussa oli aivan ilmeistä, että yliopistossa keskustietokoneen toimintoja saatettaisiin jakaa usealle Unix-koneelle, jotka toimisivat erikoistuneina palvelimina ja myös suorakäyttökoneina. Unixin puolesta puhui erityisesti se, että Internet-sovellukset lähes poikkeuksetta tuolloin tehtiin ensin Unix-ympäristöön. Unix-koneet olivat myöskin selvästi muita vaihtoehtoja halvempia.

Atk-keskus hankki ensimmäisiksi Unix-yleiskoneiksi kaksi Sun Sparc2 -laitteistoa (Kruuna ja Klaava) vuonna 1991. Muutamassa vuodessa Unix-kapasiteettia kasvatettiin vastaamaan VAX-keskustietokoneen kapasiteettia. VAX-keskustietokoneesta voitiin luopua ilman dramatiikkaa vuonna 1996.

Vuosikymmenen lopulla atk-osastolla oli yli kymmenen unix-palvelinta erityistehtävissä (sähköposti-, web-, news-, tiedosto-, tietokanta-, nimipalvelu- ja palomuuripalvelimina). Yleispalvelimina toimii 10 unix-konetta. Rekisteröityjä käyttäjiä on noin 20000. Laitetoimittajina ovat Sun, Compaq ja Hewlett Packard.

Laitoksilla on noin 100 Unix-palvelinta. Ensimmäinen Unix-palvelin keskushallinnon sovelluksia varten hankittiin OODI:lle vuoden 1999 syksyllä. Kirjastojärjestelmän uusimisen myötä vuonna 2000 myös kirjastolaitoksessa siirrytään Unix-kauteen. Yliopistolla on lisäksi ainakin 50 Linux-palvelinta.

Novell-mikroverkot

Mikrotietokoneiden tukijärjestelyt muuttuivat vaativammiksi, kun mikroja ryhdyttiin kytkemään verkkokortilla suoraan verkkoon. Tulostukseen ja tiedostojen käyttöön tuli lisää vaihtoehtoja, joita voitiin hoitaa monella tavalla. Laskentakeskus etsi ensi alkuun atk-asemia varten ratkaisua ja päätyi kokeilujen jälkeen vuonna 1990 Novell-palvelimien käyttöön. Koska laitoksilla oli samantapaisia tarpeita, valitsi aika moni laitos ja usea tiedekunta samanlaisen ratkaisun.

Novell-palvelimia oli vuosikymmenen lopussa yliopistossa noin 60. Rekisteröityjä käyttäjiä atk-osaston palvelimissa oli vajaat 20 000, joista lähes 16 000 opiskelijoita. Myös keskushallinnon mikrot tukeutuvat Novell-verkkoon. Muista mikro- ja työryhmäverkoista ovat yhä tärkeämmiksi nousseet Microsoft Windows NT -palvelimeen nojaavat verkot.

Kaupalliset tahot tarjosivat kallista internet-yhteyttä, jossa oli värillinen www-liittymä ja jossa sähköpostit sai imuroitua omalle koneelle. Oli valtavan hauska kuulla eräältä TKK:n ihmiseltä, että sellainen yhteys on tarjolla myös yliopiston väelle. En ollut uskoa korviani. Sain oikeat numerot ja - tehtyäni loputtomia tunteja töitä - sain vihdoin myös trumpetin ja kaikki muut miljoonat säädöt kohdalleen. Minulla oli värillinen liittymä ja ihka oikea postiohjelma omalla koneellani! Siitä lähtien surffailu, mailailu ja nettailu on ollut nautittavaa. Kiitos yliopiston atk-osaston!

Ben Furman
Psykiatrian erikoislääkäri

Kotikäyttö ja sisäänsoittopalvelu

Kun mikrotietokoneet halpenivat halpenemistaan ja työnteko yhä enemmän nojasi verkon käyttöön, lisääntyi myös kotimikrotietokoneiden hankinta niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden keskuudessa.

Yhteydenotto kotoa on jo 1980-luvun puolestavälistä ollut mahdollista ja tätä varten vuonna 1989 oli 30 modeemia. 1990-luvun alussa modeemien määrää lisättiin tuntuvasti, mutta niiden kysyntä oli parhaana ilta-aikana kuitenkin jatkuvasti kapasiteettia isompi. Sisäänsoittoteknologia halpeni olennaisesti 1990-luvun puolessavälissä ja tuli samalla helpommaksi hallita. Kapasiteettia pystyttiin nostamaan rajusti (yli 400 linjaa vuonna 1997) ja varauduttiin vuosittaisiin 100 linjan lisäyksiin jatkossakin. Paikallispuhelujen ilta- ja yötaksan muutos loppuvuodesta 1997 rauhoitti kuitenkin villin kasvun.

Rehtori vieraili atk-keskuksessa vuonna 1996. Vas. atk-keskuksen johtaja Lars Backström, rehtori Kari Raivio, hallintopäällikkö Kai Kuvaja ja tekniikkapäällikkö Tapani Liljavirta.

Nykyisin 450 linjaa (64 kbps) palvelee hyvin yli 7000 käyttäjää, joista yli 5000 on opiskelijoita. Markkinoille on tulossa ISDN:n lisäksi uusia nopeampia yhteysvaihtoehtoja (esim. xDSL ja kaapelimodeemi), joiden ansiosta kotikäyttö muuttuu vielä houkuttelevammaksi vaatimatta kuitenkaan yliopistolta suuria investointeja.

Yliopisto on sisäänsoiton lisäksi tarjonnut opiskelija-asuntoloille mahdollisuuden liittyä yliopiston verkkoon lähiverkkoliitännällä helpottaakseen opiskelua ja vähentääkseen paineita atk- asemilla. Tätä mahdollisuutta on tähän mennessä käyttänyt kolmessa asuntolaryhmässä noin 300 opiskelijaa. Hoasissa asuvista HY:n opiskelijoista noin sadalla on kiinteä verkkoyhteys.

Kriisin merkit

Käyttäjien määrän ja infrastruktuurin laajuuden kasvaessa voimakkaasti joutuivat palvelujen ylläpitäjät yhä ahtaammalle, koska yliopisto ei pystynyt osoittamaan tarvittavia lisäresursseja. Atk-keskus oli jo aikaisemmin aloittanut organisaationsa trimmaamisen, jotta päätehtävän hoitaminen onnistuisi kunnialla. Tallennuspalvelusta ja nk. suunnittelupalvelusta eli suunnittelu- ja ohjelmointitehtävien suorittamisesta yksittäisille tutkijoille luovuttiin täysin. Lähtökohtana oli pitkään ollut, että käyttäjät ovat omatoimisia tai että heillä on omat avustajansa. Käyttäjien tuki on laitosten atk-tukihenkilöiden vastuulla ja atk-keskus antaa tukihenkilöille taustatukea.

Koska samanaikaisesti elettiin syvää lamaa ja yliopiston määrärahoja supistettiin kolmena vuotena peräkkäin, jouduttiin jopa supistamaan henkilökuntaa eikä verkon ja sen palvelujen laajentamiseen tarvittavia hankintoja voitu tehdä. Tästä seurasi voimakkaasti kasvavan kuormituksen oloissa verkon epäluotettavuuden lisääntymistä ja useiden palvelujen ruuhkautumista. Henkilökunnan työpaineet kasvoivat myöskin monen kohdalla kohtuuttomiksi. Kun atk-tukea ei myöskään voitu lisätä laitoksilla, näytti tilanne ajautuvan yhä pahenevaan kriisiin.

Apua tuli hiljalleen useasta suunnasta. Valtiovallan vuonna 1996 käynnistämän tietoyhteiskunnan kehittämisohjelman ansiosta yliopisto pystyi taas ohjaamaan hankintarahaa verkkoon ja sen palveluihin. Lama hellitti lopettaen suoranaiset budjettileikkaukset. Yliopisto pyrki organisatorisilla muutoksilla löytämään tehokkaamman tavan hoitaa atk-toimintaansa.

Ratkaisuksi tuli atk-keskuksen, fysiikan atk-toimiston ja hallinnon atk-yksikön yhdistäminen hallintoviraston atk-osastoksi. Organisaatiomuutos ei näytä tuovan optimistisimpien toiveiden mukaisia resurssisäästöjä, mutta on ainakin palauttanut työrauhan keskitettyyn atk-organisaatioon. Lisäksi yliopiston johto on organisaatiomuutoksen jälkeen selvästi ilmaissut päättäväisyytensä jatkaa atk-infrastruktuurin kehittämistä.

Atk-yhdys- ja tukihenkilötapaamisiin toivotaan aina runsasta osanottoa. Vasemmalla atk-osaston osastopäällikkönä vuonna 1998 aloittanut Martti Tammisto, hänen vieressään apulaisosastopäällikkö Lars Backström ja edessä yliopiston tietohallintoryhmän puheenjohtaja Kimmo Koskenniemi

Atk-osaston kampuspalvelut

Atk-osasto sai perustamisvaiheessa tehtäväkseen hajauttaa palvelujaan kampuksille. Tällöin voi olla kyse osallistumisesta yleispalvelujen tuottamiseen (runkoverkko, sanomanvälitys, sisäänsoittopalvelu, Unix-palvelu, mikroverkkopalvelu, varmuuskopiointipalvelu, atk-asemat, käyttäjätuki ja kurssit) ja kampuskohtaisten erityispalvelujen tuottamisesta. Atk-osastolla oli alunperin toimintapisteitä vain keskustakampuksella (atk-asema, hallinnon sovelluspalvelut ja Siltavuoren/Kumpulan kampusyksikkö) ja Teollisuuskadulla kampusten ulkopuolella.

Atk-osasto on pyrkinyt soveltamaan Siltavuorenpenkereellä jo pitkään toimineen Siltavuoren/Kumpulan kampuspalveluyksikön (ent. fysiikan atk-toimisto) mallia ja kokemuksia kunkin kampuksen tilanteeseen. Kampuspalveluyksiköiden toiminnan aloittamista on hidastanut sopivien tilojen saannin vaikeus ja sopivien rahoitusjärjestelyjen löytäminen.

Kahden vuoden toiminnan jälkeen tilanne on seuraava:

• Keskustassa kampusyksikkö on kesällä saanut käyttöönsä tilaa Snellmaninkatu 14 B:stä AV-yksikön toiminnan uudelleenjärjestelyn yhteydessä. Samalla yksikköön siirtyi Vallilasta kolme henkilöä. Yksikön vastuulla on keskustan atk-asematoiminta ja opetusteknologian kehittäminen. Yksikön vahvuus on 15 henkilöä.
• Viikissä kampusyksikkö on syksyllä saanut käyttöönsä tilaa Infokeskuksesta. Yksikköön on palkattu 4 henkilöä. Yksikön vastuulla on Infokeskuksen atk-asema, kampuksen verkko ja työasemien ylläpitotehtäviä mm. kampuskirjastolle ja yrityshautomolle. Lisäksi on tulossa maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan uuden ison atk-aseman ylläpito.
• Meilahdessa toimii käyttölupapiste kahtena päivänä viikossa. Tässä vaiheessa lääketieteellinen tiedekunta ei tarvitse muita palveluita.
• Kumpulassa on useita vuosia toiminut käyttölupa- ja neuvontapiste kemian laitosrakennuksessa. Vuoden 2000 alussa valmistuvassa fysiikan laitosrakennuksessa on kampuspalveluyksikölle varattu tilat sekä nykyisen SiKu-yksikön henkilökunnalle (9 henkilöä) että noin 100 työpisteen atk-luokille. Palvelujen tarkempi suunnittelu matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa on käynnissä.

Infrastruktuuri

Verkko ja verkon palvelut ovat jo joitakin vuosia olleet yliopiston toiminnalle aivan välttämätön edellytys. Infrastruktuurin tulisi myös toimia virka-ajan ulkopuolella, koska yliopistolaisia on työssä ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Verkko kattaa myös Helsingin ulkopuoliset toimipisteet.

Talokaapeloinnin ja verkkolaitteiden sekä palvelimien uusimiseen on panostettu jo muutaman vuoden ja panostus jatkuu vielä useita vuosia eteenpäin, mikä alkaa jo näkyä toimintavarmuuden paranemisena. Myös pari vuotta sitten aloitettu työ verkkoympäristön standardoimiseksi (mm. vanhojen protokollien karsiminen) ja tietoturvan parantamiseksi (mm. palvelujen rekisteröinti) auttaa asiaa.

Atk-tuen helpottamiseen pyritään standardimikrosuosituksella, joka myös säästää hankintakustannuksia samoin kuin lukuisat ohjelmistotoimittajien kanssa solmitut kampussopimukset.

Yliopiston työasemien palveluympäristöjä on myös tarpeen yksinkertaistaa. Tätä tarkoittavia hankkeita on menossa useita, mutta näin isossa ja monipuolisessa ympäristössä työ on hidasta eikä myöskään kaikki tarvittava teknologiakaan ole vielä valmista.

Kirjastojärjestelmä

Tieteelliset kirjastot olivat jo 1970-luvulla aloittaneet bibliografisten luetteloiden tuottamisen tietokoneella. Opetusministeriössä toimi tieteellisten kirjastojen atk-yksikkö, joka vei kehitystä eteenpäin. 1980-luvun alkupuolella käynnistettiin iso selvitys- ja hankintaprosessi, joka tähtäsi kaikkien yliopistokirjastojen varustamiseen samalla kirjasto-ohjelmistolla ja yhteisluettelon aikaansaamiseen verkkoon. Prosessi johti vuonna 1989 VTLS-ohjelmiston ja noin 15 Hewlett Packard HP3000 -tietokoneen hankintaan noin 30 milj. markalla. Koneet sijoitettiin eri yliopistoihin. Helsingin yliopiston Helka-kone otettiin käyttöön vuoden 1990 alussa. Tämän nk. Linnea-verkon liikenne hoidetaan Funet-verkossa. Yhteisluettelo Linda otettiin käyttöön 1994 ja samalla siirtyi tieteellisten kirjastojen atk-yksikkö yliopiston kirjastoon. Niin Helka- kuin Linda-konekin sijoitettiin atk-keskuksen konesaliin.

Linnea-verkko loi hyvät edellytykset kirjastoteknisen työn rationalisoinnille. Samalla voitiin tarjota käyttömahdollisuus suoraan kirjastojen asiakkaille. Yhteisjärjestelmää käyttää tätä nykyä yhtaikaa päivittäin yli tuhat henkilöä.

1990-luvun loppupuolella kirjastoaiheiset verkkopalvelut lisääntyivät huimasti ja asiakaskunnan oli yhä luonnollisempaa turvautua verkkoon. Linnea-verkko ei tarjonnut riittäviä mahdollisuuksia kirjastoille näiden palvelujen järjestämiseksi. Linnea2-hanke johti syksyllä 1999 päätökseen siirtymisestä uuteen Voyager-nimiseen kirjastojärjestelmään. Linnea2-järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2001 alussa. Todennäköisesti tietokanta- ja kirjastojärjestelmäkoneita tulee vain yhteen paikkaan ja web-palvelukoneita puolestaan jokaiseen yliopistoon.

CSC - Tieteellinen laskenta

Valtion tietokonekeskuksen korkeakoulujen palvelutoimistosta tehtiin joidenkin välivaiheiden jälkeen opetusministeriön kokonaan omistama yhtiö CSC - Tieteellinen laskenta. Opetusministeriö on 1990-luvulla pystynyt huolehtimaan siitä, että konekapasiteettia on voitu kasvattaa ja CSC:n toimintaa laajentaa suurlaskennasta visualisointiin ja tieteellisiin tietokantoihin. Asiantuntijatuen piiri on laajentunut bio- ja kielitieteisiin. CSC:n vastuulla on myös Funet-verkon ylläpito ja kehittäminen.

Tein pienen kyselyn atk-osastolaisten 90-luvun hauskoista, mieleenpainuneista tms. tapahtumista. ”Haastattelu” tapahtui ruoka- ja kahvipöydässä tai sinne jonotettaessa. Kun vastausten joukosta on poistettu turhat ”äh”, ”öh” ja ”emmätiiä”-vastaukset, jää jäljelle seuraavanlainen lista:
- Organisaatiouudistus.
- No ne organisaatiouudistukset.
- Organisaatiouudistus.
- Se internointileiri ja organisaation kehittäminen.
- Meilloli niitä organisaatiouudistuksia.
- Organisaation vaihtuminen.
- Kaikki hauska tapahtui jo ennen sitä. (tarkennuksen jälkeen: Hauska loppui noin vuonna 1998.)

Minna Harjuniemi
Pääsuunnittelija atk-osastossa

2000-luvun alkuvuo-
sikymmen: Uudet haasteet

Tekninen kehitys

Langattoman (liikkuvan) internetin odotetaan mullistavan vuosikymmenen loppupuolella etenkin opiskelijoiden tilanteen. Silloin jokainen kantaa mukanaan kännykän tapaista internet-päätettä, jolla saa hoidettua sähköpostinsa, kuvapuhelunsa ja verkkoselailunsa missä tahansa. Jokaisella on myös asunnossaan tietokone korkealuokkaisine näyttöineen ja 10 megabittitasoisine verkkoyhteyksineen. Verkon palveluja käytetään normaalielämän monien toimintojen hoitamiseen, joten kaikilla uusilla opiskelijoilla on yliopistoon tullessaan jo pitkään ollut internet-palvelunsa, jota yliopiston palvelut täydentävät. Yliopistolla on kuitenkin opetus- ja työskentelytiloissaan opiskelijoiden käyttöön runsaasti isonäyttöisiä työasemia, koska ei ole vielä tyydyttävällä tavalla ratkaistu internet-päätteen pienen näytön ongelmaa.

Infrastruktuuri

1990-luvun loppupuoliskolla aloitettu määrätietoinen työ yliopiston verkkoinfrastruktuurin kehittämiseksi luotettavaksi ympärivuorokautiseksi työvälineeksi on jo vuosikymmenen puolessavälissä kantanut hedelmää. Työasemia varten on pari vahvaa standardiympäristöä, joita varten on hyvin toimiva palvelinverkosto ja asiantunteva neuvonta ja tukihenkilöt. Mutta koska tekninen kehitys edelleen jatkuu ja tarpeet ovat erilaisia eri tieteenaloilla, esiintyy edelleen hedelmällistä kirjavuutta ja erilaisten kulttuurien kilpailua. Kovin tärkeää olisi, että niin tutkijat, opettajat, muu henkilökunta kuin opiskelijatkin voisivat saada riittävästi tukea mieluummin paikallistasolla sekä atk-teknisissä, opetusteknologisissa että pedagogisissa kysymyksissä. Vasta tuolloin yliopisto voi saada täyden hyödyn tästä viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana valtavasti kehittyneestä elektronisesta laskukoneesta.

90-luvulla kännykät tulivat suuren yleisön suosioon ja sylimikrojen osuus myydyistä tietokoneista on ollut koko ajan kasvussa.
Aivan 90-luvun lopulla ns. kämmentietokoneet (Palm Pilot ja kumppanit) löivät itsensä läpi. Wappikin tuli - tai on tulollaan. Mystinen Transmeta julkaisi äskettäin äärimmäisen vähän virtaa vievän, mutta silti tehokkaan Crusoe-prosessorinsa, joka mahdollistaa aivan uuden teholuokan kämmenkokoisten laitteiden valmistuksen ja entistä paremmat akkukapasiteetit sylimikroihin. Casio on tehnyt mp3-musiikkitiedostoja soittavan rannekellon 32 megan kapasiteetilla. Ensimmäiset Blue-tooth-standardia (muutaman kymmenen metrin langattomaan tiedonsiirtoon) käyttävät laitteet esiteltiin CeBIT 2000 -messuilla.
Suuntaus on selvä - kannettavat, langattomat ja entistä pienemmät ja tehokkaammat koneet ovat tulevaisuutta.

Viljo Viitanen
Webmaster atk-osastossa