Tähtitieteen vaiheita Helsingin yliopistossa - Observatorio 150 vuotta

ETUSIVU
SISÄLLYS
VIITTEET
LÄHTEET
SANASTO

Turun akatemian perustamisesta suureen Pohjan sotaan

Eurooppalaisen tähtitieteen traditio ja päämäärä uuden ajan alkupuolella

Nykyisin tähtitieteeseen luetaan kysymyksiä, joiden uuden ajan alussa katsottiin kuuluvan aivan eri aloihin. Tähtitiede ei tässä mielessä ollut ainutlaatuinen. Monen muunkin tieteen piiri poikkesi paljon nykyisestä. Käytännölliset tähtitieteelliset seikat kuten taivaankappaleiden, erityisesti Auringon ja Kuun nousujen ja laskujen, kohtaamisten ja pimennysten sekä liikkuvien pyhien ja markkinoiden päivämäärien ennalta laskeminen oli erikoistaito, ars. Niinpä kalentereita valmistava matemaatikko kuului lähinnä käsityöläismestareiden luokkaan. Koulussakin opetettu, seitsemään vapaaseen taiteeseen sisältynyt astronomia oli hyödyllinen tekniikka, jota esimerkiksi syrjäseudun pappi tarvitsi voidakseen ajoissa ilmoittaa seurakunnalleen paaston alun eli laskiaisen, pääsiäisen ja muiden liikkuvien pyhien ajankohdat.

Maailmankaikkeutta pohdiskeleva kosmologia kuului luonnontieteen eli scientian piiriin. Scientiaan kuuluivat muutkin maailmaa kuvailevat filosofian alat, kuten maantieto, fysiikka sekä kasvi- ja eläinoppi.

Keskiajan lopun ja uuden ajan alun eurooppalaisten yliopistojen kristillistä kirkkoa palveleva toiminta omaksui ohjeekseen aristoteelisen, erityisesti tarkoitusta tutkivan tieteenharjoituksen menetelmät. Luonnontieteen tehtävä oli antaa aineksia luomakunnan olemuksen ja päämäärän ymmärtämiselle. Se tarjosi myös materiaalia päteväksi teologiksi valmistautuvan opiskelijan filosofisia harjoituksia varten.

Uuden ajan alun maailmankuvakeskustelun, monessa yhteydessä tieteiden vallankumoukseksi kutsutun kauden alkuna voidaan pitää Nikolaus Kopernikuksen (1473-1543) teoksen "De revolutionibus orbium coelestium libri sex" ilmestymistä vuonna 1543 ja päätepisteenä Isaac Newtonin (1642-1727) vuonna 1687 julkaisemaa kirjaa "Philosophiae naturalis principia mathematica". Tähän jaksoon sisältyvän tähtitieteen kehityksen todelliset edistysaskeleet otettiin yleensä matemaattisen astronomian hyvin teknillisissä kysymyksissä, ja vasta niiden seuraukset pakottivat tarkistamaan laadullisia kosmologisia käsityksiä. Olisi kuitenkin väärin väittää., että käytännölliset, kalenteriin liittyvät ongelmat, olisivat johtaneet tähtitieteellisen maailmankuvan muutokseen. Mutta almanakkojen laatijoiden piirissä oltiin yleensä valmiimpia omaksumaan planeettaliikkeen uudet teoriat.

Yliopistojen perustaminen Ruotsissa

Ruotsin ensimmäinen yliopisto perustettiin 1477 Uppsalaan. Sen alkuvaiheet olivat kituliaat, yliopisto oli 1500-luvun alusta puoli vuosisataa oikeastaan suljettuna. Yliopistoelmää. vaikeuttivat uskonpuhdistuksen opilliset ristiriidat, kirkon omaisuuden joutuminen valtion haltuun ja poliittinen valtataistelu. Vasta vuodesta 1593 lähtien yliopiston toiminta muuttui säännölliseksi.

Ruotsi nousi 1600-luvun alkupuolella suurvallaksi. Valtakunnan hallinnon ja talouselämän kasvu vaati korkeamman opetuksen lisäämistä ja antoi toisaalta sille edellytykset.

Uppsalan yliopistoa kohennettiin ja lisäksi perustettiin uusia kimnaaseja ja yliopistoja valtakunnan eri puolille. Tarton yliopisto perustettiin 1632 ja Turun 1640. Pommeri liitettiin valtakuntaan vuonna 1647. Siitä lähtien myös Greifswald ja sen yliopisto kuuluivat Ruotsiin. Kun Skoone joutui Ruotsin haltuun 1658, perustettiin Lundin yliopisto 1668 valtakunnan uuden osan ruotsalaistamista silmällä pitäen.

Ruotsin 1600-luvun yliopistojen tehtävänä oli kasvattaa valtion ja kirkon palvelukseen taitavia ja kykeneviä virkamiehiä. Luterilaisen oikeaoppisuuden aikana tämä merkitsi, että yliopistoissa annettu opetus tähtäsi puhdasta uskoa puolustamaan kykenevien pappien kouluttamiseen. Opetettavat aatteet ja oppikirjat määrättiin yliopiston säännöissä ja professoreja nimenomaan kiellettiin opettamasta uusia oppeja.

Ruotsin yliopistojen tieteellinen kirjallisuus syntyi yleensä väitöskirjoina, disputaatioina. Professoreilla oli velvollisuus julkaista säännöllisesti disputaatioita, joita heidän oppilaansa vuorollaan julkisesti puolustivat ja opponoivat. Disputaatiotoiminnan tarkoitus oli kasvattaa tulevien pappien väittelytaitoa. Nykyajan näkökulmasta katsoen varsin merkillisetkin perustelut, välillä jopa sanaleikit, saivat pohdinnoissa tieteellisen perustelun aseman.

Vaikka tietoon suhtauduttiin valikoivasti, tietämättömyyden umpiossa ei kuitenkaan eletty. Tiedot tieteen uusista tuloksista ja ajatuksista saapuivat varsin tuoreina Pohjolaan [1]. Eurooppalaista tähtitieteellistäkin kirjallisuutta tunnettiin, ainakin toisenkäden lähteiden perusteella. Lisäksi akateemiselle uralle antautuva tavallisesti vietti kotoisten opintojen täydentämiseksi useitakin vuosia Keski-Euroopan yliopistoissa. Matkaan lähdettiin kuitenkin yleensä vahvasti valmistautuneena torjumaan kaikki puhtaan uskon puolustajaa vaanivat harhaopit, missä muodossa ne sitten saattoivatkin uhata.

Tähtitiede 1600-luvun Uppsalassa ja Turussa

Vuonna 1595 perustettiin Uppsalan yliopistoon tähtitieteen professuuri. Vuoden 1626 uusissa säänn6issä määrättiin kolme matemaattisten aineiden (mathesis) professoria, titteleiltään Euklideus, Archimedes ja Ptolemaicus. Kun mathesis-professorien lukumärä 1648 vähennettiin kahteen, määrättiin toinen opettamaan tähtitiedettä, toinen matematiikkaa. Turun akatemian perustamisesta lähtien matematiikan professorin velvollisuuksiin kuului sekä matematiikan että tähtitieteen opettaminen. Kumpaakin ainetta oli luennoitava tunti päivässä.

Tähtitiede sisälsi pääasiassa laskutekniikkaa. Aikaisemmin seurakuntapappikin oli sitä tarvinnut, mutta kun almanakat jo ilmestyivät säännöllisesti, ei taitoa käytännössä tarvittu.

Almanakat tuotiin Ruotsiin Saksasta, kunnes helsinkiläissyntyinen Sigfrid Aronus Forsius (n. 1550-1624) laati Ruotsin oloihin ensimmäisen almanakan vuonna 1608. Vuoteen 1623 mennessä hän julkaisi 23 almanakkaa [2].

Sekä Uppsalassa että Turussa oli käytetty tähtitieteen opetuksen tärkeimpinä lähteinä Ptolemaioksen (n. 100-170 jKr.) "Almagestin" ja sitä täydentävien al-Battanin (858-929), al-Faighanin (820-861) ja muiden arabialaisten yksinkertaistettuja laitoksia, kuten alunperin 1200-luvulla ilmestyneen Sacroboscon "Sphaerae Mundi" -teoksen my6hempiä laitoksia ja kommentaareja. Myös käytettiin Petrus Apianuksen "Cosmographia"-teosta [3].

Turun akatemian ensimmäinen kansleri Per Brahe (1602-1680) oli tähtitieteestä kiinnostunut. Hän iloitsi erityisesti tähtitieteen ruotsinkielisestä oppikirjahankkeesta, joka oli pitkään vireillä Turun akatemiassa. Akatemian ensimmäinen matematiikan professori Simon Kexlerus (1602-1669) kirjoitti käsikirjoitusta ja Brahe mainitsi siitä tyytyväisyytensä Turun tuomiokapitulille osoittamassaan kirjeessä vuonna 1663 [4]. Kun ty6 Kexleruksen kuoltua jäi kesken, Brahe kehotti filosofista tiedekuntaa huolehtimaan sen loppuunsaattamisesta [5]. Hän joutui palaamaan asiaan myöhemmin, mutta valmista ei kirjasta tullut. Käsikirjoituksen kohtalo on tuntematon.

[kuva s. 12]

Keskiajan lopussa ja uudenajan alussa ilmestyi runsaasti antiikin tähtitieteellisten teosten, ennen kaikkea Ptolemaioksen Almagestin kommentaareja ja yksinkertaistettu ja laitoksia. Varsinaiseen Almagestiin olivat hyvin harvat yksityiskohtaisesti tutustuneet. Petrus Apianuksen "Cosmographia" ilmestyi Antverpenissa 1574. Se opasti paperista ja langasta valmistetun astrolabimallin avulla käytännöllisiin tehtäviin, kuten leveysasteen määräykseen. Teosta käytettiin Turun akatemiassa oppikirjana lähes koko 1600-luvun ajan. (Helsingin yliopiston kirjasto)

Myös logiikan ja metafysiikan sekä sittemmin lisäksi luonnonopin professori Andreas Thuronius (1632-1665) kirjoitti tähtitieteen oppikirjaa vuoden 1660 jälkeen. Sekään ei ilmestynyt. Käsikirjoituksesta on vain osa säilynyt [6].

Turun ja muidenkin Ruotsin akatemioiden professorit eivät juuri käsitelleet matemaattisen tähtitieteen syvällisempiä kysymyksiä, kuten esimerkiksi planeettaliikkeen mallien yksityiskohtia. Almanakkojen laatimisessakaan ei näihin kysymyksiin paneuduttu, eikä se ollut tarpeen, sillä käytettiin saksalaisia efemeridejä.

[kuva s. 13]

Sigfrid Aronus Forsius (n. 1550-1624) on ensimmäinen tunnettu suomalainen tähtitieteilijä. Hän laati Ruotsin ensimmäiset almanakat, toimi vuoden tähtitieteen professorina Uppsalassa, joutuipa vankilaankin hallituksenvastaisesta vehkeilystä. Vuosikymmenien aikana hän valmisti horoskooppeja ja jatkoi toimia vielä Tammisaaren kirkkoherranakin. (Museovirasto)

Suomessa 1600-luvulla toimineista oppineista vain Kexlerus käsitteli hiukan perusteellisemmin taivaankappaleiden liikkeiden matemaattisia yksityiskohtia. Opiskellessaan Uppsalassa hän nimittäin julkaisi 1632 väitöskirjan "De sole" [7]. Tutkielmassaan hän tarkastelee kevättasauspisteen liikettä antiikin kirjoittajien ja Kopernikuksen antamien havaintoarvojen perusteella. Mainitut arvot hän on kuitenkin varmasti ottanut sekundäärilähteistä. Laajemmin Kexlerus ei käsittele planeettaliikkeen teknillisiä yksityiskohtia [8]. Kexlerus kertoo Maan liikkumista ja Auringon liikkumattomuutta koskevista oletuksista. Ajan tavan mukaan hän pitää näitä oletuksia geometrian kannalta käytännöllisinä, mutta fysikaalisen luonnon vastaisina.

Kosmologian harrastus oli huomattavasti vilkkaampaa. Kun opetuksen tavoitteisiin kuului dialektiikan taitojen kehittäminen, otettiin mielellään käsiteltäväksi aiheita, joista oli vastakkaisiin suuntiin käyviä näkemyksiä olemassa. Niinpä eri alojen professorien johdolla laadittiin Turussa monia kosmologisiakin väitöskirjoja.

Kilpailevia maailmanmalleja oli monta. Olettamalla planeettojen kiertoliikkeen keskus ja Maan pyöriminen eri tavoin saatiin erilaisia järjestelmiä.

Ruotsin yliopistolliselle kosmologiselle 1600-luvun kirjallisuudelle on luonteenomaista, että maailmankuvakeskustelua käydään väittelyharjoituksen omaisesti. Kysymystä ei juuri oteta vakavasti sen itsensä vuoksi, eikä asiassa päästä pinnallisia alkeita pitemmälle. Yhdessäkään työssä ei tulla aikakauden pisimmälle edistyneiden tutkimusten tuntumaan. Näin oli toki laita myös useimmissa muissa Euroopan yliopistoissa.

[kuva s. 14]

Meikäläisessä maailmankuvakeskustelussa aurinkokeskinen maailmankuva torjuttiin 1600-luvun alkupuolella luonnonvastaisena. Uusille virtauksille saatettiin antaa periksi myöntämällä Tyko Brahen (1546-1601) malli oikeaksi. Siinä Kuu ja Aurinko kiertävät Maata ja muut planeetat Aurinkoa. Maan vuorokautista pyörimisliikettäkin saatettiin pitää mahdollisena, kuten Thuronius teki oppikirjansa käsikirjoituksessa.

[kuva s. 15]

Andreas Thuronius valmisteli Ruotsin yliopistoja varten tähtitieteen oppikirjaa Per Brahen kannustamana. Thuroniuksen ennenaikaisen kuoleman takia teos ei valmistunut. Sen käsikirjoituksen osa on säilynyt. Kuvassa Thuroniuksen kirjan käsikirjoituksen kuva, joka esittäää Tyko Brahen (1546-1601) maailmanmallia. Siinä Kuu ja Aurinko kiersivät Maata, planeetat Aurinkoa. Tykon malli oli hyvin suosittu. Runsaan vuosisadan ajan sitä pidettiin oikeana maailmanselityksenä. Siinä yhdistyi turvallinen maakeskisyys ja planeettojen Auringon ympäri tapahtuvien kiertoliikkeiden yleisluontoinen yksinkertaisuus. (Uppsalan yliopiston kirjasto)

Sekä Uppsalassa että Turussa aurinkokeskisyyden vastustuksessa aletaan 1600-luvun jälkipuoliskolla yhä lisääntyvässä määrin vedota Raamattuun. Kehitys liittyy kasvaneeseen oikeaoppisuuden vaatimukseen teologian ja kirkon piirissä. Aurinkokeskisyys alkoi Ruotsissa saada jalansijaa kartesiolaisessa muodossa. Ranskalainen Rene Descartes eli Cartesius (1596-1650) piti maailmankaikkeutta aurinkokeskisenä. Hän selitti, että avaruus on eetterin täyttämä ja että Aurinko pyöriessään synnyttää ympäröivään eetteriin pyörteet, jotka kuljettavat planeettoja.

Protestanttisessa Ruotsissa kartesiolaisuuden vastustus kohdistui ennen kaikkea Descartesin filosofian teologisiin käsityksiin. Hänen tähtitieteellistä maailmankuvaansa vastustettiin, mutta kovin vakaviin yhteenottoihin ei täällä jouduttu. Keskustelu vaimeni 1600-luvun lopulle ehdittäessä ja aurinkokeskisyys alkoi päästä voitolle.

Kuten edellä on todettu, kosmologisista aiheista Turussakin kirjoitettiin varsin paljon, mutta tulokset ovat ajan edistyneimpiin tieteellisiin saavutuksiin verrattuna vaatimattomia. Syitä on monia. Tähtitiede tarjosi sopivia dialektisen harjoituksen aiheita, mutta sen kysymyksiä ei liene pidetty tärkeinä. Niihin ei perehdytty niin syvällisesti, että jotain uutta olisi voitu rakentaa.

Kun luonnollinen akateeminen ura eteni alimman filosofisen tiedekunnan professuurista paremmin palkattuun ja arvostettuun teologisen tiedekunnan virkaan, on ymmärrettävää, ettei juuri kukaan kohdistanut tarmoaan ja kykyjään esimerkiksi ajanmukaisen tähtitieteen paljon vaativaan perusteelliseen opiskeluun. Tieteenharjoituksen ihanne ei ollut uuden tiedon löytäminen ja tuottaminen. Niinpä luonnontieteilijän uralle ei 1600-luvun Ruotsissa oikeastaan ollut edellytyksiä.

Tähtitieteen vaiheita Helsingin yliopistossa - Observatorio 150 vuotta
Helsingin yliopisto, Observatorio 1984 - Elektroninen versio 2001