Yhteystiedot

Vararehtori
Johanna Björkroth
puh. 09 191 21744
johanna.bjorkroth(at)helsinki.fi

Tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen arviointi 2010-2012

8.5.2012

Arvioinnin tulokset on julkaistu. Tulokset julkaistiin yliopistotason arviointiraportissa sekä 136 tutkijayhteisökohtaisessa raportissa.

Lue arviointiraportteja ja lehdistötiedote.

* * *

Helsingin yliopiston tutkimus ja tohtorikoulutus arvioitiin kansainvälisesti vuosina 2010–2012. Yliopiston kuuden vuoden välein toteutettava tutkimuksen arviointi oli tehty aiemmin kaksi kertaa. Edelliset arvioinnit julkaistiin vuosina 1999 ja 2005.

Vuoden 2012 arviointi poikkesi edellisistä arvioinneista siinä, että se oli vapaaehtoinen ja siihen osallistuttiin itse valittuina tutkijayhteisöinä yli laitos- ja tiedekuntarajojen. Arvioinnissa oli valittavana viisi erityyppistä osallistumiskategoriaa:

  • Osallistuvan yhteisön tutkimus edustaa omalla alallaan kansainvälistä huippua.
  • Osallistuvan yhteisön tutkimus on korkeatasoista, mutta nykyisellään yhteisö ei vielä ole saavuttanut vahvaa kansainvälistä tunnustusta tai selkeää läpimurtoa.
  • Osallistuvan yhteisön tutkimus poikkeaa tutkimuksen valtavirrasta, ja tutkimustradition ominaispiirteet tällä alalla tulee ottaa huomioon arvioinnissa.
  • Osallistuvan yhteisön tutkimus edustaa innovatiivista avausta
  • Osallistuvan yhteisön tutkimuksella on erittäin merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Arvioinnin tavoitteena oli tunnistaa Helsingin yliopiston erilaisista lähtökohdista tehtävää korkeatasoista tutkimusta ja tohtorikoulutusta sekä tuottaa tietoa siitä, millä ehdoilla ja edellytyksillä tuloksia on tuotettu.

Arviointiin ilmoittautuminen tapahtui marraskuussa 2010. Arviointiin osallistui 136 tutkijayhteisöä ja noin 6 000 tutkijaa, jotka olivat olleet vuosina 2005–2010 Helsingin yliopistossa. Vastuullisia tutkijoita kokonaismäärästä oli noin 1 000. Tutkijayhteisöt vastasivat arviointikysymyksiin tammi- ja helmikuun 2011 aikana. Tiedot julkaisuista ja muusta tieteellisestä aktiivisuudesta koostettiin arviointiin TUHAT -tutkimustietojärjestelmästä.

Arviointipaneeleja oli viisi ja panelisteja 50. Panelistien puheenjohtajat tapasivat arvioinnin valmisteluja varten toukokuussa 2011 ja kaikki panelistit tapasivat Helsingissä syyskuussa 2011. Paneelit olivat seuraavat:

  • Bio-, maa- ja metsätalous- ja eläinlääketieteet
  • Lääke-, biolääke- ja terveystieteet
  • Luonnontieteet
  • Humanistiset tieteet
  • Yhteiskuntatieteet

Arviointihankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii vararehtori Johanna Björkroth.