Kehittää, hallinnoi, koordinoi

hankkeet

Aleksanteri-instituutin keskeisiin tehtäviin kuuluu tutkimushankkeiden, laajempien tutkimusohjelmien sekä ei-akateemisten hankkeiden kehittäminen, hallinnointi ja toteuttaminen. Instituutti pyrkii toimimaan suomalaisen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen liittyvän monitieteisen tutkijaverkoston solmukohtana. Tarkoituksena on tuottaa lisäarvoa alan tutkimukselle hankkimalla lisäresursseja alan tutkimukseen ja koulutukseen sekä lisäämällä verkostoitumista.

Instituutin oma tutkimustoiminta pyritään toteuttamaan osana laajempia tutkimushankkeita tai ohjelmia, jotka toteutetaan yhteistyössä muiden koti- ja ulkomaisten tutkimusyksiköiden kanssa. Omasta tutkimuksesta suurin osa syntyy väitöskirjahankkeina tutkijakoulun piirissä. Tämän lisäksi instituutin muu henkilökunta sekä instituutissa vierailevat tutkijat tuovat omilla hankkeillaan lisäpanostuksen instituutin tutkimustoimintaan.

Ei pelkästään akateemista

Akateemisten tutkimushankkeiden ohella instituutti osallistuu moniin ei-akateemisiin kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin, joiden avulla pyritään kanavoimaan Suomessa olevaa alan tietotaitoa yhteiskunnalliseen käyttöön sekä edistämään yhteistyötä eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken Suomessa, Euroopan unionissa ja kohdealueen maissa. Erilaiset koulutushankkeet, seminaarit ja tietopalveluhankkeet, joihin usein liittyy myös tutkimustyötä, ovat tyypillisiä esimerkkejä tällaisesta toiminnasta.