
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Kaupunkiluonnon tutkimuksen merkitys kasvussa
Kaupunkiekologian tutkimus sai kaivatun perusteoksensa, kun kaupunkiekologian professori Jari Niemelän päätoimittama teos julkistettiin 14. syyskuuta Viikin Infokeskuksessa. Kirjan punaisena lankana kulkee ihmisen ja luonnon rauhanomainen rinnakkaiselo.
Neljä vuotta sitten bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaani Jari Niemelä sai mieluisan soiton Oxfordin yliopiston kustantamosta: häntä pyydettiin kansainvälisen kaupunkiekologian kirjan päätoimittajaksi.
– Pyyntöön oli helppo suostua, sillä kaupunkiekologiasta tarvittiin sen eri ulottuvuudet kattava kirja.
Niemelän mukaan kaupunkiekologia jakautuu kahteen pääsuuntaan: perinteiseen ekologiseen tutkimukseen kaupungeissa sekä luonnon ja ihmisen yhteispelin tarkasteluun. Tietoa puuttuu erityisesti luonnon ja ihmisen rinnakkaiselon eri puolista.
Tutkimusala on nuori, sillä ekologit ovat perinteisesti pitäneet kaupunkiluontoa ihmisen pilaamana ja siksi "huonona" tutkimuskohteena.
– Kaupunkiekologian merkitys on kasvussa, sillä kaupungistuminen etenee voimakkaasti Suomessa ja maailmalla. Ihmiset nousevat vastarintaan tai muuttavat pois, jos heidän lähiviheralueensa supistuvat. Myös ekologia tieteenä korostaa nykyään ihmistä osana monimuotoista ja vaihtelevaa luontoa.
Kaupunkiluonto tarjoaa asukkaille monenlaisia ekosysteemipalveluja, jopa ravintoa.
– Meillä on pitkin Helsingin viheralueita hedelmäpuita ja marjoja tuottavaa kasvillisuutta. Siirtolapuutarhoissa ja viljelypalstoilla ihminen muokkaa ympäristöä myönteisellä tavalla ja tekee siitä oman näköistään. Nämäkin ovat kaupunkiekologian tutkimuskohteita.
Kirjan kaksi viimeistä osiota käsittelevät kaupunkiekologisen tutkimustiedon hyödyntämistä kestävän yhteiskuntasuunnittelun tukena.
Tilaisuudessa puhunut Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja Pekka Kansanen puhui ekologien ja kaupunkisuunnittelijoiden erilaisesta tavasta puhua sekä erilaisen koulutustaustan tuomista painotuseroista. Hän kannusti popularisoimaan tutkimustuloksia jatkossa entistäkin aktiivisemmin.
Kaupunkiekologian professori Jari Niemelän päätoimittama Urban ecology: Patterns, Processes, and Applications -teos julkistettiin 14. syyskuuta Viikin Infokeskuksessa.
Lisätietoa Urban Ecology: Patterns, Processes, and Applications -kirjasta »»
Kaupunkiekologian tutkimusryhmä »»
Kommentoi uutista Facebookissa »»
Teksti ja kuva: Kirsikka Mattila
15.9.2011
Helsingin yliopisto, verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012