
27.1.2012
Atomit pinoon
Atomikerroskasvatus- eli ALD-tekniikka on kemian riemuvoitto.
Lehden etusivulle »»

6.2.2012
Kielimuureja
Helsingin yliopisto haluaisi olla kansainvälinen.
Siihen on vielä matkaa.
Lehden etusivulle »»
Aktia lahjoittaa 80 000 euroa yliopistolle
Aktia haluaa lahjoituksen avulla myötävaikuttaa kansainvälisesti kilpailukykyisen, suomen- ja ruotsinkielisen koulutuksen ja tutkimuksen jatkumiseen Suomessa.
- Tieteen ja tiedon korkea taso edistävät kansallista työllisyyttä ja hyvinvointia. Haluamme turvata yliopistojen alueellisen elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa, sanoo Aktian toimitusjohtaja Jussi Laitinen.
- Emme ole asettaneet lahjoitukselle mitään tarkkaa kohdetta, mutta tämä on meille hyvä lähtölaukaus. Jatkossa voimme ehkä tarjota kaksikielisille nuorille kesätöitä, sillä elinkeinoelämän ja yliopiston välinen yhteys on tärkeä.
Aktia perustettiin aikoinaan kahdeksan suomenruotsalaisen säästöpankin yhdistyessä. Samalla perustettiin erilaisia säätiöitä, jotka saavat nykyisin säännöllistä osinkoa. Omistajat haluavat antaa tämän osuuden eteenpäin ja edistää säästämistä ja paikallista toimintaa esimerkiksi teattereita, kulttuurilaitoksia ja korkeakouluja tukemalla.
- Pörssiyhtiönä Aktialla ei ole tapana tehdä yleishyödyllisiä lahjoituksia. Tehtävänämme on ollut yrittää harjoittaa liiketoimintaamme niin hyvin, että omistajamme saavat päättää, mitä päämääriä he haluavat tukea. Tämä lahjoitus on meille poikkeuksellinen, ja päätöksen teki yhtiökokous. Tässä tapauksessa valtion lisätuki houkutteli omistajamme antamaan myös Aktialle mahdollisuuden tukea koulutusta maassamme, Laitinen sanoo.
Valtio on sitoutunut sijoittamaan yliopistoon 2,5-kertaisesti sen pääoman, jonka yliopisto saa yksittäisinä lahjoituksina.
Aktia Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen 300 000 euron lahjoituksesta eri yliopistoille konsernin toiminta-alueella. Lahjoitus tehdään varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2010 antaman valtuutuksen nojalla. Sen mukaan yhtiö voi tukea suomalaisia korkeakouluja ja yliopistoja enintään 300 000 eurolla.
Aktian tuki Svenska handelshögskolanille, Helsingin yliopistolle ja Åbo Akademille on 80 000 euroa kullekin. Vaasan yliopisto saa 25 000 euroa. Turun yliopistolle myönnetään 15 000 euroa ja Oulun ja Tampereen yliopistoille kummallekin 10 000 euroa.
Teksti: Karin Hannukainen
Kuva: Veikko Somerpuro
3.9.2010
Käännös: Tiina Palomäki
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012