Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Viikin opetus- ja tutkimustila esittäytyi avoimin ovin

Sunnuntaina vietetyssä Päivä maalla -tapahtumassa vierailijat pääsivät tutustumaan Viikin opetus- ja tutkimustilan toimintaan, eläimiin ja laitteisiin.

Viikin opetus- ja tutkimustila esittäytyi avoimin ovin

Viikin opetus- ja tutkimustilan peltomaisemat ja arboretum ovat Viikin ja Latokartanon alueen reippailijoiden suosiossa.

- Opetus- ja tutkimustilalle tulee jo keväällä kyselyitä avoimien ovien päivistä – tilan toiminta kiinnostaa kovasti etenkin lähiseutujen asukkaita. Eikä ihme, onhan toimivia maatiloja keskellä kaupunkia varsin vähän, maatalousylioppilaiden ainejärjestö Sampsan taloudenhoitaja Ville Koivisto kertoi.

- Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kautta Sampsan käyttöön järjestyivät tarvittavat tilat ja Viikin tutkimus- ja koetilan kanssa yhteistyössä koneet, Sampsan puheenjohtaja Olli Niskanen kiitteli.

Vihreähaalariset sampsalaiset hoitivat tapahtumaa opetus- ja tutkimustilan alueella ja ajoivat traktorikyydit Viikin kirkolle ja takaisin.

- Talkoolaisia on tänä vuonna yli 30. Järjestelyt tiivistävät mukavasti ainejärjestön yhteishenkeä. Täällä pääsee myös hyödyntämään oppimaansa, sillä innokkaita kyselijöitä riittää. Kysymyksiä sateli erityisesti kotieläimistä, koneista ja maataloudesta ylipäätään. Vastatessa pääsee käyttämään omaa asiantuntemustaan.

Opetus- ja tukimusnavetan ovelta pääsi kurkistamaan, kun lehmät jonottivat lypsyrobotille. Tilan pihapiirissä pääsi kiipeämään puimurin tikkaita ja taputtamaan Fallkullan kotieläinpihasta saapuneita lampaita. Pikkuporsaat olivat yksi selkeistä vetonauloista etenkin perheen pienimpien keskuudessa.

- Kiva päästä näkemään Viikkiä näin sisäpuoleltakin, kun yleensä tästä aina vain ajaa ohi. Ja ovathan nämä eläimet söpöjä, tuttavaperheensä kanssa Herttoniemestä saapunut Iina Pääkkönen hymyili.

Sampsa järjestää Päivä maalla -tapahtuman yhdessä Gardenian ja Viikin seurakunnan kanssa, ja sitä on vietetty Viikissä ensimmäisiä kertoja jo 1980-luvulla. Tänä vuonna aurinkoinen sää keräsi paikalle noin 2500 kävijää.

Lisää maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Facebook-sivuilla » »

Teksti ja kuva: Sanna Schildt
20.9.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: