Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Maailman suurin hiukkaskiihdytinkoe onnistui

LHC-kokeilla selvitetään aineen rakenteen perusosia ja maailmankaikkeuden syntyä.

Fyysikko seuraa LHC-koetta Cernissä

Maailman tehokkain hiukkaskiihdytin käynnistettiin eilen Euroopan ydinfysiikan tutkimuskeskus Cernissä. Hiukkassuihkut kiersivät onnistuneesti 27 kilometrisen kiihdytinputken läpi molempiin suuntiin.

– Koe onnistui. Tulevina viikkoina protonisuihkujen vauhtia nostetaan asteittain. Tavoitteena on saada ne törmäämään neljän suuren hiukkasilmaisimen kohdalla, kertoo Fysiikan tutkimuslaitoksen johtaja Dan-Olof Riska.

Fysiikan tutkimuslaitos on Helsingin, Jyväskylän sekä Lappeenrannan yliopistojen ja Teknillisen korkeakoulun yhteinen laitos, joka vastaa Suomen Cern-yhteistyöstä. Sen hankkeiden kautta LHC-kokeeseen on osallistunut satakunta suomalaistutkijaa.

Tutkijat ovat rakentaneet CMS- ja ALICE- sekä TOTEM-koeasemia. Lisäksi he ovat suunnitelleet ja testanneet kokeiden analyysiin tarvittavia algoritmeja ja tietokoneohjelmistoja.

Suomalaispanos kiihdyttimen rakentamisessa on ollut merkittävä, sillä suomalaisyritykset ovat toimittaneet muun muassa suprajohteita ja virtalähteitä hiukkassuihkuja ohjaaviin magneetteihin.

– Kiihdytin saatiin rakennettua ja nyt on kokeiden aika. Samalla osallistumme jo seuraavan ilmaisin- ja törmäytinsukupolven suunnitteluun, Riska toteaa.

Hiukkaskiihdyttimellä voidaan törmäyttää protonien lisäksi raskaita ytimiä. Hiukkassuihkujen arvioidaan saavuttavan maksimivauhtinsa, siis tavoite-energiansa, maaliskuussa. Ensimmäiset tavoite-energian törmäystulokset saataneen keväällä.

LHC-kokeita on valmisteltu parikymmentä vuotta noin 7000 asiantuntijan voimin.



Seuraa kokeita Higgsin metsästäjät-blogissa.



Teksti: Niina Viitanen
Kuva: Cern
11.9.2008
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: