Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Harjakaiset Siltavuorenpenkereellä

Käyttäytymistieteiden uudisrakennus on noussut harjakorkeuteensa. Rakennus valmistuu ensi vuoden alussa.

Uudisrakennuksen aulassa Uudisrakennus yhdistää koko Siltavuorenpenkereen kampusaluetta. Siihen tulevat oppimiskeskus, käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kanslia, kasvatustieteen laitos ja ruokala.

– Aikataulun mukaan rakennusvaihe päättyy tammikuussa, jonka jälkeen aloitetaan kalustaminen. Taloon päästään muuttamaan keväällä, todennäköisesti maalis-huhtikuussa, rakennuttajapäällikkö Teppo Salmikivi kertoo.

Rakennusratkaisu synnyttää luontevan kohtaamispaikan opettajille ja opiskelijoille. Kampusalueen uudesta pääsisäänkäynnistä tullaan suoraan tähän kampuksen sydämeen ja yhtä lukuun ottamatta kaikista kampuksen rakennuksista tulee sisäyhteys kirjastoon, atk-tiloihin ja ruokalaan.

Rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtiryhmä A6 Oy, jonka suunnitelma voitti yliopiston vuonna 2001 järjestämän arkkitehtikutsukilpailun. Rakentaminen aloitettiin vuonna 2003.

Siltavuorenpenger on itsenäinen toiminnallinen kokonaisuus, keskustakampuksen alakampus, jonne sijoittuvat käyttäytymistieteellisen tiedekunnan laitokset sekä tiedekunnan kirjasto. Suurin osa laitoksista on jo muuttanut alueella sijaitseviin peruskorjattuihin lääketieteen ja fysiikan laitoksilta vapautuneisiin tiloihin.

Teksti ja kuva: Sanna Schildt
16.9.2004
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: