Yliopisto-lehti

27.1.2012

Atomit pinoon
Atomikerroskasvatus- eli ALD-tekniikka on kemian riemuvoitto.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

6.2.2012

Kielimuureja
Helsingin yliopisto haluaisi olla kansainvälinen.
Siihen on vielä matkaa.

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Opiskelijoiden jokavuotiseen asunto-ongelmaan etsitään ratkaisua

Opiskelijoiden asuntotilanne on tänä vuonna tavallista ongelmallisempi. Ratkaisuksi esitetään opintojen aloittamisen porrastamista.

Vuokra-asunto

Useat opiskelijat ovat aloittaneet asunnon etsimisen jo kesäkuussa, ennen pahimman hakuajan käynnistymistä. Opiskelijat ovat asunnon haussa kuitenkin eriarvoisessa asemassa, sillä tieto opiskelupaikasta saapuu eri aloilla eri aikaan.

- Vuokra-asuntomarkkinoiden todellisuus iskee usein kuin märkä rätti vasten kasvoja, jos etsintä aloitetaan liian myöhään tai liian toiveikkain kriteerein. Vuokra-asuntojen kysyntä on tänä vuonna kovin kymmeneen vuoteen, mikä on opiskelijan näkökulmasta erittäin ikävä tilanne, Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola toteaa.

Vuokraturva ehdottaa opiskelijoiden jokavuotisen vuokra-asuntopulan ratkaisuksi opintojen aloituksen laajempaa porrastamista syys- ja kevätlukukausilla. Syksyllä vuokra-asunnoissa on kysyntäpiikki, mutta vuodenvaihteessa asuntoja on huomattavasti helpompi löytää, kun etsijöitä on selvästi syksyä vähemmän.

- Syksyllä ylioppilaiksi kirjoittaville ja vuodenvaihteessa armeijasta pois pääseville kevätlukukauden alussa aloittaminen olisi kiinnostava vaihtoehto. Opiskelujen aloittaminen tammikuussa palvelisi yllättävän monia.

Opetusministeri Henna Virkkunen, entinen pääministeri Matti Vanhanen ja asuntoministeri Jan Vapaavuori ilmoittivat viime kesänä tukevansa ajatusta. Opiskelijavalintojen keventäminen ja uudistaminen mahdollistaisi opintojen aloittamisen porrastamisen.

Rehtori Thomas Wilhelmsson on periaatteessa ehdotuksen kannalla.

- Opintojen aloittamisen porrastaminen vaatisi kuitenkin hyvin paljon resursseja eikä se siksi olisi mikään nopea ratkaisu. Ehdotusta tulisi kuitenkin harkita vakavasti, koska sillä olisi opiskelijoiden kannalta myönteisiä seurauksia.

Teksti: Noora Niemelä
Kuva: Linda Tammisto
5.8.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: