Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Ensimmäinen bioinformatiikan maisteri valmistui

Bioinformatiikan tutkimusta on tehty Helsingissä jo vuosia, mutta opiskelijoiden pääaineena se on uusi.

Alt-tekstin paikka Ensimmäinen opiskelija on valmistunut vuosi sitten käynnistyneestä Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun yhteisestä maisteriohjelmasta.

Bioinformatiikassa ratkotaan biologian ja lääketieteen haasteita laskennallisin keinoin. Bio- ja lääketieteellisen mittaustiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Sen hyödyntämiseen tarvitaan tilastollista mallintamista ja laskennallisesti tehokkaita menetelmiä.

– Bioinformaatikko tarvitsee muun muassa tilastotiedettä, tietojenkäsittelytiedettä, matematiikkaa, biologiaa ja kemiaa. Hyvä että ympäri laitoksia, kampuksia ja kaupunkia hajautunut opetus sai yhteisen katto-organisaation, kertoo ensimmäisenä maisteriohjelmasta valmistunut Marko Laakso.

Nyt syksyllä maisteriohjelmassa aloittaa kansainvälinen opiskelijaryhmä.

– Bioinformatiikka on hyvin kansainvälistä, samoin kuin alalla toimivat tutkimusryhmät. Maisteriohjelman kansainvälisyys ja englanninkielisyys ovatkin luonnollisia valintoja, vaikka ohjelma on tarkoitettu myös suomalaisille opiskelijoille, kertoo maisteriohjelman vastuuprofessori Juho Rousu Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta.

Helsingin yliopistosta bioinformatiikan maisteriohjelmaan osallistuvat tietojenkäsittelytieteen laitoksen lisäksi matematiikan ja tilastotieteen laitos sekä biotieteellinen, lääketieteellinen ja maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. TKK:lta mukana on tietotekniikan osasto.

Teksti: Sanna Kettunen ja Niina Viitanen
Kuva: Eero Roine
30.8.2007
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: