
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Franzenian valtaus nosti esiin myös yliopiston tila-asiat
Sosiaalikeskus Satama valtasi juhannusaattona Helsingin yliopiston Franzenia-rakennuksen. Valtauksen päätyttyä joukko tutkijoita kokoontui Franzenian eteen kiinnittääkseen huomiota yliopiston omaan toimitilapolitiikkaan.
Mistä sosiaalitieteiden apurahatutkijoiden protestissa valtiotieteellisen tiedekunnan kannalta oikein on kysymys, dekaani Liisa Laakso?
– Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että työtilojen määrä vähenee ja se merkitsee tilojen osalta heikennystä joidenkin tutkijoiden nykyiseen tilanteeseen. Pyrkimyksemme on jakaa tiloja madollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tasapuolisesti. Tilakustannukset ovat huomattava erä yliopiston ja tiedekuntien budjeteissa, mutta niissäkin voidaan säästää käyttöä tehostamalla. Ketään ei kuitenkaan haluta ajaa ahdinkoon.
Valtiotieteellinen tiedekunta on jo muuttanut atk-luokkia työhuoneiksi, suurista työhuoneista on tehty useammalle henkilölle sopivia ja työtiloja ei enää tarjota tiedekunnan ulkopuolisille. Tehostettavaa on dekaani Laakson mielestä edelleen.
– Tilojen käyttöön liittyvät tehostamistoimenpiteet koskevat kaikkia, eivät ainoastaan apurahatutkijoita, Liisa Laakso painottaa.
Lisäjärjestelyjä on tulossa, kun yliopisto on tilaohjelmansa mukaisesti luopumassa vuokraamistaan tiloista ja kampusten ulkopuolella sijaitsevista rakennuksistaan Helsingissä. Tästä syystä muun muassa Franzenia on kaupan.
Yliopistossa on käytössä sisäisen vuokrauksen periaate. Sillä pyritään hallitsemaan tilakustannuksia ja lisäämään tilojen käytön ja kustannusten läpinäkyvyyttä. Laitokset ja muut yksiköt maksavat työpisteistä vuokraa. Myös valtion budjetin ulkopuolisella rahoituksella, ns. täydentävällä rahoituksella, toimivat tutkimushankkeet maksavat vuokraa yliopistolle osana yleiskustannuksiaan. Vuokrakustannukset ovat mukana jo hankkeen rahoitusta myönnettäessä.
Yliopistossa yksityisillä apurahoilla tutkimusta tekevien tutkijoiden työtiloista vuokraa ovat yleensä maksaneet laitokset, huolimatta siitä, että apurahatutkijat eivät ole yliopiston työntekijöitä.
– Tämän vuoden osalta valtiotieteellisessä tiedekunnassa on tehty linjaus, että yli 21 000 euroa vuodessa saavilta apurahatutkijoilta peritään 100 euron kuukausittainen tilakorvaus. Useimmiten tämän suuruisiin apurahoihin jo sisältyvät muun muassa työhuonekulut, dekaani Laakso kertoo.
Vuonna 2010 Helsingin yliopiston tilakustannukset olivat noin 102 miljoonaa euroa, 16 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Yliopisto on toimitilaohjelmassaan sitoutunut tehostamaan tilankäyttöä.
Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani Liisa Laakson blogi 30.6.2011 »»
Kommentoi uutista Facebookissa »»
Teksti: Terttu Nurro
Kuva: 123rf
5.7.2011
Helsingin yliopisto, verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012