
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Professori Pekka Häyrylle kansainvälinen palkinto
Sir Peter Medawar -palkintoa pidetään elinsiirtoalan merkittävimpänä.

Maailman elinsiirtoseura, The Transplantation Society, on myöntänyt elinsiirtokirurgian ja -immunologian professori Pekka Häyrylle Sir Peter Medawar -palkinnon. Vuonna 1990 perustettua Medawar-palkintoa pidetään elinsiirtoalan merkittävimpänä kansainvälisenä tunnustuspalkintona. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi.
Tänä vuonna professori Häyryn lisäksi palkinnon saavat Englannin kuninkaallisen kirurgiyhdistyksen aikaisempi puheenjohtaja, professori Sir Peter Morris sekä Tukholman Karoliinisen instituutin elinsiirtokirurgian emeritusprofessori Carl-Gustav Groth. Palkinnot jaetaan Bostonissa tänään.
Pekka Häyry on ollut Helsingin yliopistossa professorina vuodesta 1979, ja toimii yliopiston kliinisteoreettiseen laitokseen kuuluvan transplantaatiolaboratorion esimiehenä. Häyryn vuonna 1976 perustamasta laboratoriosta tuli nopeasti kansainvälisesti johtava elinsiirtojen tutkimusyksikkö.
Professori Häyry on muun muassa toiminut The Transplantation Societyn johtotehtävissä, viimeksi seuran presidenttinä vuosina 1996–1998. Vuodesta 2002 Häyry on ollut myös Calgaryn yliopiston kliinisen kirurgian ja patologian professori.
Lisätietoa The Transplantation Society -seurasta osoitteesta www.transplantation-soc.org.
Teksti: Johanna Blomqvist
Kuva: Einari Aavik
26.7.2006
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012