
27.1.2012
Atomit pinoon
Atomikerroskasvatus- eli ALD-tekniikka on kemian riemuvoitto.
Lehden etusivulle »»

6.2.2012
Kielimuureja
Helsingin yliopisto haluaisi olla kansainvälinen.
Siihen on vielä matkaa.
Lehden etusivulle »»
Lukivaikeuksia voidaan hoitaa tietokoneohjelman avulla
Kuulo- ja näköaistitiedon yhdistämistä parantava tietokoneohjelma tarjoaa tehokkaan avun luki- ja tarkkaavaisuushäiriöisille oppilaille, osoittaa KM Minna Törmäsen väitös.
Törmäsen tutkimuksessa lukemis- ja kirjoittamishäiriöistä, tarkkaavaisuushäiriöistä ja kielenkehityksen häiriöistä kärsineitä oppilaita kuntoutettiin Audilex-tietokoneohjelman avulla.
Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella voidaan olettaa, että lukivaikeuksien taustalta löytyy häiriöitä havainnoinnissa, jota tarvitaan auditiivisen ja visuaalisen aistitiedon yhdistämiseen. Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen professori Kai Karman kehittämä Audilex-ohjelma harjoittaa näiden aistitietojen yhdistämistä.
Audilex-kuntoutuksesta hyötyivät kaikki oppimisvaikeuksista kärsineet ryhmät. Positiivisiin tuloksiin eivät vaikuttaneet kieliympäristö, oppilaiden sukupuoli tai ikä.
– On huomionarvoista, että myös lukioikäiset hyötyivät kuntoutuksesta. Oppimisvaikeudet ovat yleensä sitkeitä ja aiheuttavat etenkin myöhemmässä vaiheessa paljon sekundäärisiä ongelmia, kuten huonoa itsetuntoa, alisuoriutumista ja tunne-elämän ongelmia, Törmänen kuvailee.
Kuntoutusjakso näytti parantavan oppilaiden tarkkaavaisuutta ja keskittymistä myös muutoin.
– Yleistäen voisi sanoa, että oppilaiden älykkyys lisääntyi. He pystyivät myös soveltamaan oppimaansa muuhun koulutyöhön, jolloin koulumotivaatio koheni. Havainnot vaativat luonnollisesti lisätutkimuksia, jotka ovat jo suunnitteilla. Toivon mukaan myös aivotutkimuksen menetelmiä voitaisiin liittää mukaan, Törmänen sanoo.
Taito- ja taideaineet auttavat oppimisvaikeuksista kärsiviä
Audilex-ohjelman harjoitukset eivät perustu kieleen vaan auditiiviseen strukturointiin, eli kykyyn havaita äänten välisiä suhteita ja niistä muodostuvia rakenteita. Tavallaan kyse on musikaalisuudesta.
Musikaalisuuden ja visuaalisuuden vahvistamisesta saattaisi olla koulumaailmassa hyötyä myös muutoin.
– Oppilaat, joilla on ongelmia auditiivisessa strukturoinnissa, luultavimmin hyötyvät koulun taito- ja taideaineista. Näiden aineiden parista voi myös löytyä motivaatiota lisääviä vahvuusalueita oppimisvaikeuksista kärsiville oppilaille, Törmänen miettii.
Minna Törmänen väitteli 23.6.2010 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa erityispedagogiikan alaan kuuluvasta aiheesta Auditory-Visual Matching in Learning Disabilities - Intervention Studies from Finland and Sweden.
Teksti: Meri Siippainen
Kuva: Michael Surran / Flickr
30.6.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012