
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Opettajakoulutuksen uudet haasteet
Muuttuva koulumaailma asettaa haasteita opettajakoulutukselle. Ala- ja yläaste yhdistyvät yhtenäiseksi peruskouluksi, ja opettajan perusopin lisäksi tarvitaan yhä enemmän myös erityyppisten oppijoiden, kuten maahanmuuttajien tai keskittymisvaikeuksista kärsivien parissa tarvittavia erityistaitoja.
– Opettajilla ei tällä hetkellä todellakaan ole helppoa, ja tähän meidän on reagoitava. Totta kai tarjoamiemme teorioiden ja käytännön tarpeiden täytyy voida kohdata, professori Matti Meri painottaa tuoreen Yliopistolaisen haastattelussa.Entisen opettajankoulutuslaitoksen eli nykyisen soveltavan kasvatustieteen laitoksen (Sokla) esimiehen Meren mukaan nyt on kunnon tuuletuksen paikka. Opettajakoulutus onkin monien yhdenaikaisten uudistusten edessä. Uusissa suunnitelmissa painotetaan raskaiden tieteellisten rakennelmien sijaan käytäntöön kytkettyä kasvatustiedettä, mikä tarkoittaa uudistuksia myös opetusharjoittelussa.
Yhteistyö on voimaa opettajankoulutuksessakin: ainelaitosten, kasvatustieteilijöiden ja harjoittelukoulujen välinen keskustelu on keskeisessä asemassa.
– Uudistusten tulvassa ei selviä yksin, Matti Meri muistuttaa.
Opettajankoulutuksesta ja sen muutoksesta lisää Yliopistolaisen verkkosivulla ja painetussa lehdessä.
Teksti: Sanna Schildt
Kuva: Yliopistolainen
1.6.2004
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012