
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Tiedekunta Snellmanin hengessä
Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan avajaisjuhlassa muistettiin J.V. Snellmania tieteiden kehittäjänä.
Vuoden alussa aloittanut käyttäytymistieteellinen tiedekunta juhli avajaisiaan 12. toukokuuta. Dekaani Jarkko Hautamäki muisti puheessaan paitsi tiedekuntaa, myös päivän toista juhlittavaa, J.V. Snellmania.– Snellman oli mukana siitä prosessissa, jossa Pohjoismaiden ensimmäinen kasvatustieteen oppituoli perustettiin Helsingin yliopistoon vuonna 1852. Tuon oppituolin laajentuma on uuden tiedekunnan yksi osa. Snellman hoiti kasvatustieteen professuuria vuosina 1860–1861.
Hautamäki limitti Snellmanin kaikkiin käyttäytymistieteellisen tieteenaloihin.
– Snellmanin tuona aikana julkaisemat ajatukset merkitsivät samalla uuden tieteen, kasvatustieteen, syntyä modernina tieteenä. Snellman oli keskeinen osa filosofian kehitystä Suomessa ja Helsingin yliopistossa, ja psykologiaa voidaan aatehistoriallisesti pitää eräänä empiirisen filosofian jälkeläisenä.
– Snellman on mukana myös siinä kansallisessa tapahtumaketjussa, joka voimisti suomen kielen tutkimuksen kehitystä. Siitä on mukana uudessa tiedekunnassa fonetiikka ja logopedia, puhetieteiden laitoksena.
– Kotien ja perheiden sivistyksen, kotitalouden ja käsityön kansallinen ylläpitomerkitys sai vahvimman alkuvoimansa Snellmanin ajan hengestä ja käsityksistä, jo yli 150 vuotta sitten, Hautamäki huomautti.
Tämän päivän käyttäytymistieteistä löytyy tietoa tiedekunnan verkkosivuilta.
Teksti: Liisa Voutilainen
Kuva: Ida Pimenoff
12.5.2004
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012