Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Vitsa vaihtui keskusteluun

Lapsikeskeinen kotikasvatus on voittanut ankaran kurin.

Aikauinen

Kasvatukseen sisältyy valta-asetelmia: joku säätelee sitä, missä rajoissa toinen elää. Voiko kasvatusvalta olla eettistä?

— Vallankäyttö voi kuulostaa negatiiviselta, mutta kasvatuksessa se merkitsee hyvääkin, lapsen suojelua. Lapsen omaa persoonaa voi tukea ja vahvistaa oikealla vallankäytöllä, toteaa kotikasvatuksen valtasuhteista Helsingin yliopistossa väitellyt Eevastiina Gjerstad.

— Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä enemmän kasvatussuhde vastavuoroistuu.

Gjerstad haastatteli väitöstutkimuksessaan niin pikkulasten kuin nuorten vanhempia. Myös 14­–16-vuotiaat nuoret saivat kertoa näkemyksiään perheen valtasuhteista.

— Haastattelemilleni nuorille vanhemmat olivat useissa asioissa auktoriteetteja. Lapset eivät ajatelleet, etteivät vanhemmat saisi puuttua heidän asioihinsa.

Murrosikäinen on merkittävä vallankäyttäjä itsekin: maanittelija, toisinaan myös manipuloija. Nuori testaa vanhempiaan. Äidin ja isän on hyvä sietää sitä, että kasvava lapsi muodostaa oman näkemyksensä.

— En suosittele manipulatiivista, epäloogista kasvatustapaa. Se voi olla suorastaan vahingollista lapselle. On parempi ilmaista avoimesti mielipiteensä ja arvonsa, jolloin lapsi voi vastustaa ”tyhmää äitiä” tai ”eppää isää”.

Lapsi ei sisäistä vanhempiensa toivomia arvoja pakottamalla eikä rankaisemalla.

— Hyvien arvojen sisäistäminen ja eettinen ajattelu ei edes perustu kuuliaisuudelle. Ulkoapäin iskostamalla lapsi oppii tietyn roolin, muttei välttämättä sisäistä vanhemman ajamaa asiaa.

Suurin osa nykyvanhemmista pyrkii vastuulliseen, keskustelevaan kasvatukseen. Lapsikeskeisyys on päihittänyt kovan kurin.

— Täydellistä kasvattajaa ei ole vielä ollutkaan, mutta arvostamalla lastaan pääsee pitkälle.

Yliopisto-lehti 4/2010: Koko perheen valtapeli » »

Teksti: Arja Tuusvuori
Kuva: Wilma Hurskainen
29.4.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: