Helsingin yliopisto nuorten mielestä Suomen paras yliopisto

Taloustutkimuksen Korkeakoulujen imago 2010- tutkimuksen kohderyhmänä olivat 17–29-vuotiaat.

Opiskelija

Helsingin yliopisto on säilyttänyt asemansa Suomen tunnetuimpana yliopistona. Yliopiston tunsi peräti 50 prosenttia vastaajista. Samoin Helsingin yliopisto sai toiminnastaan parhaan yleisarvosanan (8,21).

Opiskelu Helsingin yliopistossa kiinnostaa: yliopisto oli valtakunnallisesti kiinnostavin opiskelupaikka ja pääkaupunkiseudulla peräti 55 prosenttia kyselyn vastaajista oli kiinnostunut opiskelusta Helsingin yliopistossa.

Tietoa opinnoista haetaan pääosin Internetistä. Helsingin yliopiston verkkosivut rankattiin yliopistojen kärkikolmikkoon.

Nämä tulokset selviävät Taloustutkimuksen tekemästä Korkeakoulujen imago 2010 -tutkimuksesta, jonka kohderyhmänä olivat 17-29-vuotiaat manner-Suomessa asuvat nuoret.

Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson iloitsee tuloksista.

-Yliopiston hyvä imago vaikuttaa osaltaan siihen, että Helsingin yliopistoon pyrkivät maan parhaat ylioppilaat. Näin me voimme kouluttaa parhaat asiantuntijat yhteiskunnan ja ihmiskunnan palvelukseen, ja huolehtia siitä että tutkijakuntamme jälkikasvu on mahdollisimman korkeatasoinen.

-Myös tavalla, jolla kerromme itsestämme ja markkinoimme itseämme, on toki merkitystä. Olemme jo aloittaneet kehityksen kohti nuorekkaampaa ja räväkäämpää viestintää, Wilhelmsson kertoo.

Hae Helsingin yliopistoon » »

Teksti: Paula Marttinen
Kuva: Wilma Hurskainen
12.4.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus


 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
Yliopisto-lehti
Yliopistolainen
Ylioppilaslehti