
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Ruokohelpeä, turvetta ja kasvisruokaa
Suomalainen maatalous etsii keinoja öljyriippuvuuden vähentämiseksi.
– Maatila voisi tuottaa energiaa kuluttamisen ohella, visioi agronomi Hannu Mikkola Helsingin yliopistosta.
Öljyn hupeneminen varjostaa maatalouttamme, jonka suurin yksittäinen energialähde on kevyt polttoöljy 58 prosentin osuudellaan. Nykyisellään maatalouden ainoa merkittävä uusiutuva energianlähde on puun pienkäyttö (18%).
– Uusiutuvien energianlähteiden osuus on itse asiassa pienempi kuin valtakunnassa kaiken kaikkiaan.
Uusiutuvista Mikkola näkee suurimman hyödyntämättömän potentiaalin olevan oljessa, puussa, energiakasveissa – ja turpeessa.
– Turpeessa on valtakunnallisesti käyttämätöntä potentiaalia 9-20 terawattituntia vuodessa. Tämä voitaisiin siis käyttää ilman, että turpeen kokonaismäärä vähenisi, hän sanoo ottamatta kuitenkaan kantaa turpeenkäyttöön sinällään.
Tehokkain energiakasvimme on ruokohelpi. Jos sitä viljeltäisiin 0,5 miljoonalla hehtaarilla, saataisiin energiaa 12 terawattituntia. Se kattaisi ja jopa ylittäisi maatalouden suoran energiankulutuksen, joka on arvioista riippuen 7-12 terawattituntia.
Agronomi Jyrki Kataja Jyväskylän ammattikorkeakoulusta korostaa, että energiatehokkuuteen vaikuttaa ratkaisevasti myös se, mitä kuluttajat valitsevat lautaselleen.
– Jos ihmiset siirtyisivät enemmän kasvisruokavalioon, jäisi paljon ylimääräistä energiapotentiaalia käytettäväksi muuhun.
Mikkola ja Kataja puhuivat Viikissä eilen pidetyssä Energian käyttö ja säästö maataloudessa -seminaarissa. Se oli osa Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksen, Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun teknologiayksikön käynnistämää Maaseudun energia-akatemia -hanketta.
Maaseudun energia-akatemia -hanke » »
Kommentoi uutista Facebookissa » »
Teksti: Marko Leppänen
Kuva: Sanna Schildt
1.3.2011
Helsingin yliopiston verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012