Yliopisto-lehti

27.1.2012

Atomit pinoon
Atomikerroskasvatus- eli ALD-tekniikka on kemian riemuvoitto.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

6.2.2012

Kielimuureja
Helsingin yliopisto haluaisi olla kansainvälinen.
Siihen on vielä matkaa.

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Maailman suurin hiukkaskiihdytin taas tositoimiin CERNissä

Sunnuntaina 28.2. kierrätettiin tämän vuoden ensimmäiset hiukkasuihkut.

CMS

Tutkimusmatka alkuräjähdykseen ja hiukkasfysiikan ratkaiseviin hetkiin jatkuu taas CERNissä.

Alkumetreiltä asti LHC-kiihdyttimen CMS-koelaitteiston suunnittelun, rakentamisen ja simulaatioiden parissa työskennellyt suomalainen tutkimusryhmä pääsee viimein tositoimiin.

- Uutta vaihetta jo odotetaan parinkymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, innostuu professori Jorma Tuominiemi, joka johtaa suomalaisten CMS-ohjelmaa.

Puolella teholla pitkälle

CERNissä on syksyn 2008 LHC:n epäonnisen alun jälkeen omaksuttu maltillisempi lähestymistapa. Marras-joulukuussa 2009 kiihdyttimen koekäytössä CMS-koe todettiin valmiiksi uuteen koitokseen. Nyt alkavassa 18 kuukauden koejaksossa kiihdyttimen hiukkassuihkujen nopeudet nostetaan puoleen maksimista. Jo silloin hiukkasten törmäysenergiat ovat lähes nelinkertaiset kilpailijoihin verrattuna.

Ilmiöt, joita kiihdyttimellä varsinaisesti etsitään ovat hyvin harvinaisia, ja tutkimusaineiston karttuminen on tarpeen.

- Noin yksi kymmenestä miljardista törmäyksestä tuottaa Higgsin hiukkasen, ja ne on seulottava ilmiöistä, jotka jo tunnetaan alemmilla energioilla, Tuominiemi antaa esimerkin.

Jo puolellakin LHC:n törmäysenergian maksimista päästään tieteessä reilusti eteenpäin.

- Törmäysenergian lisääminen voi paljastaa aivan uusia ilmiöitä, joilla on merkitystä aineen perusrakenteen tai maailmankaikkeuden rakenteen ymmärtämiseksi, selvittää professori Paula Eerola. Hän koordinoi yhtä LHC:n ensimmäisistä tutkimustuloksista vastanneista tutkimusryhmistä.

Nupit kaakkoon vuonna 2014

Kiihdyttimelle on suunniteltu parannus- ja huoltotaukoa ennen kuin kokeet täydellä teholla päästään aloittamaan vuonna 2014. Jos metsästettyä, hiukkasfysiikan niinkutsutun standardimallin täydentävää Higgsin hiukkasta ei silloinkaan kokeissa löydy, Eerola ja Tuominiemi eivät ole huolissaan:

- Vaihtoehtoisia teorioita on monia. Hiukkasfyysikoille tilanne olisi oikeastaan vain entistä kiehtovampi.

Seuraa kokeita Higgsin metsästäjät-blogissa » »
Lue myös verkkouutisista
Maailman suurin hiukkaskiihdytinkoe onnistui (11.9.2008) » »
CERNin tutkijat alkuräjähdyksen mysteerin jäljillä (15.7.2008) » »

Teksti: Milla Karvonen
Kuva: CERN
3.3.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: