
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Opetusministeriö ehdottaa: opiskelijavalinnat uusiksi
Ministerille muistionsa tänään luovuttanut työryhmä ei esitä maksuttomasta koulutuksesta luopumista.
Opetusministeriön koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtinut työryhmä ehdottaa korkeakoulujen opiskelijavalintojen radikaalia uudistamista.
Ehdotuksessa pyrkijät jaettaisiin kahteen ryhmään. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevat valittaisiin omana ryhmänään ja valintamenettely koskisi vain heitä.
Jo opinto-oikeuden omaavia varten kehitettäisiin korkeakouluihin omia väyliä. Jo yhden tai useamman korkeakoulututkinnon suorittaneet valittaisiin erillisvalinnoilla.
Uudistuksen tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia saada opiskelupaikka ensimmäisellä yrityksellä.
Helsingin yliopiston opetuksesta ja opintoasioista vastaava vararehtori Jukka Kola pitää ehdotusta perusteluna.
- Kun ensimmäistä kertaa pyrkiville ei voida antaa lisäpisteitä, ei jäljelle oikein jää muita keinoja tukea heitä, Kola huomauttaa. Se, mitä järjestelmä tulee käytännössä tarkoittamaan, jää Kolan mukaan vielä nähtäväksi.
Valintaprosessia haluttaisiin uudistaa myös laittamalla kaikki hakeminen yhteishakuun erillisiä valintoja lukuun ottamatta.
Jatkossa opiskelupaikan hakeminen kohdistuisi myös nykyistä laajempiin kokonaisuuksiin kuten tiedekuntiin oppiaineiden sijasta.
Myös ylioppilastutkinnon roolia valinnoissa korostettaisiin. Korkeakoulujen ja yliopistojen tulisi ilmoittaa jo etukäteen, millaisilla ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanoilla ja pistemäärillä hakija pääsee hyväksytyksi suoraan, ilman pääsykokeisiin osallistumista.
Vararehtori Kola pitää ehdotuksia hyvinä, mutta epäilee niiden soveltumista kaikille aloille.
- Esityksestä tulee vaikutelma, että on lähdetty etsimään yhtä universaalia ratkaisumallia. Kuitenkin jo Helsingin yliopistossa on hyvin erilaisia opintokokonaisuuksia. Yhdessä toimiva ratkaisu ei aina sovi toiselle.
Kola korostaa myös, että siirtymäkauteen täytyy varata kunnolla aikaa niin tulevia opiskelijoita kuin korkeakouluja ajatellen.
Korkeakouluopintojen aloittamista tehostettaisiin myös tarjoamalla toisen asteen oppilaitoksissa entistä enemmän henkilökohtaista opintojenohjausta. Opiskelijoiden tulisi laatia jatko-opintosuunnitelma, jossa he pohtisivat miten aikovat jatkaa opintojaan toisen asteen jälkeen.
Ministerille muistionsa torstaina luovuttanut työryhmä ei esitä maksuttomasta koulutuksesta luopumista.
Muistionsa liitteessä se kuitenkin esittää viisi vaihtoehtoista mallia opintojen maksullisuudelle. Ne ovat nykyinen, rajoittamattoman maksuttoman koulutuksen malli, maksuttoman koulutuksen rajaaminen tiettyyn määrään lukukausia, opintosetelimalli, malli, jossa lukukausimaksut kerättäisiin opiskeluajan jälkeen erillisellä verolla sekä lukukausimaksuja käyttävä malli.
Teksti: Juha Merimaa
Kuva: Wilma Hurskainen
18.3.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012