Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Merkittävät tutkijanaiset ikuistettiin postimerkkeihin

Kevään uusi postimerkkisarja kuvaa suomalaisia naisvaikuttajia. Merkkeihin ikuistettiin myös kaksi merkittävää Helsingin yliopiston tutkijaa.

Postimerkki

– Oikein iloinen yllätys, sanoo emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila, joka on yksi kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi julkaistun postimerkkisarjan kuudesta naisesta. Hänen lisäkseen Helsingin yliopistolta merkin sai hiljattain edesmennyt akateemikko Leena Palotie.

Merkkeihin on kuvattu jokaisesta naisesta siluetin lisäksi jotain persoonallista. Haavio-Mannilan merkissä on paperisista nais- ja mieshahmoista koostuva ihmisketju. Se sopii, sillä hänet tunnetaan erityisesti sukupuolirooleja, seksuaalisuutta ja perhesuhteita koskevasta tutkimuksesta.

Stereotyyppisissä mielikuvissa huippututkija on pitkään ollut nimenomaan tiedemies. Haavio-Mannila sanoo kuvan muuttuneen hänen uransa aikana.

– Merkittävät naistutkijat, kuten Leena Palotie, ovat näyttäneet, että myös naiset selviytyvät huippuviroissa.

Emeritaprofessori kiittelee myös yliopiston tasa-arvopolitiikkaa.

– Helsingin yliopiston 1970-luvulta asti jatkunut tietoinen tasa-arvopolitiikka on tehnyt paljon hyvää.

Haavio-Mannila ei ole aina saanut vain kiitosta tasa-arvotyöstään. Varsinkin 1960- ja 70-luvuilla hän sai toisinaan vihaistakin palautetta. Myös työ seksuaalisen tasa-arvon ja vähemmistöjen eteen herätti vastustusta.

– Minua syytettiin naisten houkuttelemisesta töihin. Seksitutkimuksistanikin tuli joskus ilkeitä kirjeitä.

Nyt Haavio-Mannila on jo eläkkeellä. Tutkimuksen teosta hän ei silti ole luopunut. Emeritaprofessori on yhä useiden kansainvälisten tutkimusryhmien jäsen ja tutkii muun muassa Suomen, Viron ja Venäjän perhesuhteita sekä sukupolvien vuorovaikutusta Euroopassa.

Postimerkkisarjaan pääsivät myös kirjailija Laila Hirvisaari, kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala, muotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen ja taiteilija Aira Samulin.

Teksti: Maria Manner
Kuva: Posti.fi
17.3.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: