
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Fantasiaelokuva auttaa hahmottamaan todellista maailmaa
Hollywoodin uusimmat kassamagneetit ovat kolmiulotteisin efektein tehostettuja satu- ja fantasiatarinoita. Kenelle elokuvat oikein on tehty?
- Fantasia korreloi todellisuuteen jotenkin oudolla tavalla ja avautuu niin lapsen kuin aikuisenkin mielelle, sanoo elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon.
Mieleen vetoaa tehokkaasti luova jännite toden- ja epätodenkaltaisen välillä. Fantasia on havainnoinnin yksi ulottuvuus.
- Suhtautuminen todellisuuteen ei tapahdu irrallaan siitä, miten suhtaudumme fiktioon ja fantasiaan. Joudumme käyttämään mielikuvitusta esimerkiksi havainnoidessamme ja hahmottaessamme muita ihmisiä.
Tarina vai tekniikka?
Parhaimmillaan elokuva syventää ymmärrystä ihmisen tilasta ja auttaa näkemään ja havaitsemaan rikkaammin todellista maailmaa. Kerronnan ja teknisen spektaakkelin välillä ei ole vastakkainasettelua.
- Aina tulee uusia tekniikoita, joilla voi tehdä upeampaa kuvaa, Bacon toteaa.
- Näkemyksellinen ohjaaja saa näyttävyyden lisäksi mukaan myös keskeisiä inhimillisiä kysymyksiä.
Kiehtovaa väkivaltaa
Fantasiassa voi innostua asioista, jotka tosielämässä ovat vastenmielisiä tai kauhistuttavia.
- Esimerkiksi väkivaltafiktiossa esitetään jotain sellaista, mitä emme missään nimessä itse tekisi, ja juuri siksi se voi olla kiehtovaa fantasioitavaa, Bacon huomauttaa.
- Suoraa kostoa ei oikeassa elämässä hyväksytä, mutta voimme silti nauttia siitä, että Likaisella Harrylla on moraalinen oikeutus ja kyvyt kostaa pahantekijöille.
Bacon muistuttaa, että korkealentoisuuden lisäksi fiktio voi vedota myös epäkypsiin fantasioihin. Hänen kirjoittamansa elokuvaväkivaltaa käsittelevä kirja Väkivallan lumo julkaistaan kuluvan vuoden aikana. Jatkossa suunnitteilla on laajempi tutkimusprojekti väkivaltaviihteen vetovoimasta.
Lue myös: Teekkarista tulikin elokuva- ja televisiotutkimuksen professori (2.12.2009) » »
Teksti: Milla Karvonen
Kuva: Veikko Somerpuro
15.3.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012