Yliopisto-lehti

27.1.2012

Atomit pinoon
Atomikerroskasvatus- eli ALD-tekniikka on kemian riemuvoitto.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

6.2.2012

Kielimuureja
Helsingin yliopisto haluaisi olla kansainvälinen.
Siihen on vielä matkaa.

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Kriisi muiden joukossa

Suomen 1990-luvun laman vaikutuksista saadaan yhä uutta tietoa. Opille on käyttöä myös nykykriisin jälkihoidossa.

Jukka Kekkonen

Suomen 1990-luvun suuren laman seurauksia ei vieläkään tunneta kattavasti. Etenkin laman oikeudellisten ja sosiaalisten vaikutusten tutkimuksesta löytyy yhä merkittäviä aukkoja.

– Aihe on kaikkea muuta kuin loppuunkäsitelty, oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen painottaa.

Kekkosen mukaan yhteiskunnallinen asenneilmasto on vaikuttanut keskeisesti siihen, että laman läksyt ovat jääneet lukematta. Samanlainen virallinen myytti oikeista kansallisista valinnoista, joka vaikeutti esimerkiksi sisällissodan ja toisen maailmansodan tutkimista, on leimannut myös suhtautumista lamaan.

Aukkoja tiedoissa yritetään tilkitä ”Suomen 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallinen tilinpäätös” -tutkimushankkeella, jonka ohjausryhmään Kekkonen kuuluu. Projektissa on Helsingin yliopiston lisäksi mukana kolme muuta suomalaista korkeakoulua sekä Palkansaajien tutkimuslaitos.

Yksi murtunut myytti on käsitys Suomen pankkikriisin ainutlaatuisuudesta. Historiallisessa ja kansainvälisessä perspektiivissä se on vain yksi kriisi muiden joukossa – eikä numeroiden valossa edes sieltä pahimmasta päästä.

Käsillä olevan finanssikriisin keskeisiä opetuksia onkin, että viime vuosikymmenten lukemattomat kriisit ovat oireita sääntelystä vapautetun talousjärjestelmän ongelmista eivätkä epäonnistuneiden yksittäisten päätösten seurauksia. Rahoitusmarkkinat sortuivat ensiksi nimenomaan siellä, missä niiden piti olla kaikista edistyksellisimpiä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander näkee tässä lohduttavan puolen.

– Nyt tiedämme, että sattuu sitä paremmissakin piireissä. Suomen ei tarvitse enää hävetä yhtä paljon.

Kianderin mukaan nykykriisi on muuttanut myös talouspoliittista reagointia. Siinä missä ennen uskottiin”rikos ja rangaistus” -logiikkaan ja keskityttiin syyllisten metsästämiseen, nyt suosiossa on ”hoivaavampi” lähestymistapa, joka sallii julkisen sektorin mittavat kädenojennukset.

SKOPin johtajana syyllisjahtia aitiopaikalta seurannut Christopher Wegelius pitää pankkien luottamushenkilöiden asettamista vastuuseen epäonnistuneen talouspolitiikan seurauksista 1990-luvun laman ”häpeällisimpänä” asiana.

– Monet heistä menettivät itsekin kaiken. Oli paljon itsemurhia ja niin edelleen. Ei heillä voinut olla sellaista tietoa, joka olisi mahdollistanut tulevaisuuden arvioinnin toisella tavoin.

Teksti: Henri Purje
Kuva: Ari Aalto
1.2.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: