Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

HY:stä tiedekeskuspedagogiikan uranuurtaja

Lahjoituksena saatu professuuri on ensimmäinen koko maailmassa.

Heurekan lahjoitusprofessuuri

Heurekan tiedekeskus on lahjoittanut tiedekeskuspedagogiikan professuurin Helsingin yliopistolle. Kyseessä on kansainvälisestikin uusi aluevaltaus. Alan oppituoli Helsingin yliopistossa on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.

Professuuri perustetaan käyttäytymistieteellisen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen laitokselle. Aluksi viisivuotisen professuurin toimikausi käynnistyy ensi vuoden alussa.

Virkaan nimitettävä professori vastaa alan korkeimmasta opetuksesta ja tutkimuksesta Suomessa. Hänen tehtävänään on sekä tiedekeskusten toimintaan kohdistuva tutkimustyö että aihepiiriin liittyvä opetus ja tieteellinen jatkokoulutus.

- Tutkimuksen rahoittajana odotamme toiminnan tulosten kehittävän opetusmenetelmiä, oppimisympäristöjä ja -sisältöjä esimerkiksi kouluissa, kertoo Heurekan johtaja Per-Edvin Persson.

Käytännössä uusi professori johtaa myös Heurekan tutkimus- ja kehitystoimintaa.

- Tutkimusten mukaan tiedekeskusvierailut vaikuttavat ihmisten oppimismotivaatioon, syväoppimiseen, asenteisiin ja nuorten uravalintaan. Yliopistoprofessuurin tuominen tähän viitekehykseen vahvistaa yliopiston ja yhteiskunnan vuoropuhelua. Oppimisesta tulee elinikäistä, uskoo Persson.

Heurekassa on jo lähes 20 vuotta tehty uraauurtavaa tutkimusta tiedekeskusoppimisessa.

Teksti: Susanna Rautio
Kuva: Heureka
20.12.2007
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: