
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
HY:sta ruotsinkielisiä aineenopettajia
Uusi ruotsinkielinen aineenopettajakoulutus alkaa ensi syksynä.
Helsingin yliopisto ja Åbo Akademi käynnistävät uuden ruotsinkielisen aineenopettajan koulutuksen Helsingissä. Tähän asti vastaavaa koulutusta on järjestetty ainoastaan Vaasassa. Uudessa koulutuksessa suurin osa perusopinnoista suoritetaan Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksessa. Aineopinnoista vastaa Åbo Akademin kasvatustieteellinen tiedekunta Vaasassa. Kaikki opetus järjestetään Helsingissä, ainoastaan kolmen viikon harjoittelu suoritetaan Vaasassa. Vaasassa jo toimiva ruotsinkielinen aineenopettajakoulutus jatkaa ennallaan.
Uusi koulutus on tarkoitettu ensi syksynä aloittaville opiskelijoille sekä yliopistossa jo opiskeleville. Opinnot suoritetaan pääaineen opintojen ohella.
– Toivomme, että uusi koulutus helpottaa pulaa ruotsinkielisistä aineenopettajista Etelä-Suomessa, sanoo koulutusta koordinoiva Monica Londen.
–Koulutus tullaan toteuttamaan, mutta joitain yksityiskohtia hierotaan vielä, sanoo yksi koulutuksen arkkitehdeistä, humanistisen tiedekunnan varadekaani Mirja Saari.
Teksti: Hanna Mendelin
Kuva: Sanna Schildt
7.12.2004
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012