Hinnanvaihtelut uhkaavat ruokaturvaa

Ruoan hinta on kulkenut viime aikoina melkoista vuoristorataa. Kovimman hinnan maksavat kaikkein köyhimmät.

Ruoan hinta on kulkenut viime aikoina melkoista vuoristorataa. Kovimman hinnan maksavat kaikkein köyhimmät.

Maataloustuotteiden hinnat ovat heilahdelleet viime vuosina maailmalla hurjasti. Suomessa vaihtelut eivät näy kuluttajalle niin selvästi, sillä raaka-aineen hinta muodostaa vain osan elintarvikkeiden kokonaishinnasta, jossa teollisuuden ja kaupan osuudet ovat merkittäviä. Kehitysmaissa hinnan nousu sen sijaan kirpaisee kipeästi.

– Maailmanpankin mukaan vuosien 2010–2011 hinnannousu sysäsi lähes 70 miljoonaa ihmistä nälkärajan alle. Köyhimmissä maissa ihmiset saattavat käyttää jopa 90 prosenttia tuloistaan ruokaan. Hintojen heittely vaikeuttaa myös maatalouden kehitystä, sillä pitkäjänteisiä investointeja on vaikea tehdä, sanoo Maailman Ruokapäivän seminaarissa puhunut professori Jyrki Niemi MTT:stä.

Hinnanvaihteluihin vaikuttaminen on vaikeaa, sillä niille ei ole osattu osoittaa selkeää syytä. Taustalla ovat muun muassa USA:n dollarin kurssi, sääolot ja ruokavarastojen tilanne, joustamattomat markkinarakenteet, öljyn hinta ja keinottelu.

– Lisäksi kysynnän muutokset, kuten soijarehun tarve kasvavaa lihan tuotantoa varten, muokkaavat maailmanmarkkinahintoja. Myös bioenergian kysyntä on villi kortti niin tuotannon, kaupan kuin hintojenkin näkökulmasta.

Globaalin ruokaturvan parantamiseksi ja köyhimpien kotitalouksien suojaamiseksi hinnanvaihtelujen vaikutuksilta, tarvittaisiin Niemen mukaan lisää tutkimusta maailmanmarkkinoiden kehityksestä ja läpinäkyvyyttä kaupankäyntiin. Jotta etenkin kehitysmaissa oltaisiin vakaammalla pohjalla oman tuotannon suhteen, kaivataan myös maatalouden tutkimukseen uutta panostusta.

– Ruokajärjestelmien tutkimus on viime vuosina korostanut hyvän ravitsemuksen turvaamista, kun painotus aikaisemmin oli ruoan tuotantomäärien kasvattamisessa. Kun päähuomio kiinnitetään ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin – molempiin samanaikaisesti – saadaan ruokaturvaa koskevaan keskusteluun uusi sävy ja uusia painotuksia. Esimerkiksi paikallisten viljelykasvilajien käyttäminen ja kotipuutarhaviljely ovat osoittautuneet hyvää ravitsemusta edistäväksi, painottaa agroekologian professori Juha Helenius maataloustieteiden laitokselta.

Viikin tiedekampuksella 17.10.2011 pidetyn Ruoan hinta – kriisistä vakauteen -seminaarin järjestivät maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen FAO-toimikunta.

Tutustu seminaarin esityksiin maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan verkkosivuilla »»

Lisää Maailman Ruokapäivästä FAO:n verkkosivuilla »»

Kommentoi uutista Facebookissa »»

Teksti: Sanna Schildt
Kuva: Ari Aalto
17.10.2011
Helsingin yliopisto, verkkotoimitus


 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
Yliopisto-lehti
Yliopistolainen
Ylioppilaslehti