Yliopisto-lehti

27.4.2012

Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.

Lehden etusivulle »»

Tilaa Yliopisto-lehti »»

Yliopistolainen

8.5.2012

Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?

Lehden etusivulle »»

Ylioppilaslehti

Lehden etusivulle »»

Opettajien oma kasvatus ja asenteet istuvat tiukassa

Väitteet siitä, ettei oppilaan tai opettajan sukupuoli vaikuta mitenkään opetukseen saavat huutia tuoreessa artikkelikokoelmassa.

Opettajien oma kasvatus ja asenteet istuvat tiukassa

Professori Liisa Tainion kollegoineen kirjoittaman Sukupuoli ja tasa-arvo koulussa -teoksen taustavoima on professori Elina Lahelman johtamassa TASUKO-hankkeessa, jonka pyrkimyksenä on lisätä sukupuoli- ja tasa-arvotietoisuutta opettajankoulutuksessa.

- Tyttöihin ja poikiin suhtaudutaan oppijoina eri tavoin. Edelleen usein oletetaan, etteivät tytöt pärjää teknisissä ja matemaattisissa opinnoissa, ja poikien innostusta esimerkiksi äidinkielen opiskeluun ja kirjoittamiseen vähätellään, Liisa Tainio toteaa.

- Tulevien opettajien tulisi tiedostaa omat sukupuoliin liittyvät arvotuksensa. Se on vaikeaa, sillä arvot ja asenteet ovat kasvatuksen tulosta: ajattelumallit siirtyvät huomaamatta äideiltä ja isiltä tytöille ja pojille.

Mahdotonta muutos ei Tainion mukaan kuitenkaan ole.

- Kouluissa ajatellaan monesti, että tasa-arvo on jo toteutunut. Opettajien tai opettajaopiskelijoidenkin on vaikea hyväksyä, että sen suhteen on vielä paljon tekemistä. Asenteet voivat muuttua, kun saadaan asiallista tietoa sukupuolesta ja tasa-arvon toteutumisesta koulusta, Tainio pohtii.

- Opettajilla ja opettajaksi opiskelevilla tulisi olla mahdollisuus keskustella näistä asioista työ- tai opiskelutovereidensa kanssa. Kuitenkin esimerkiksi opettajankoulutukseen kuuluu hyvin vähän sukupuolitietoisuuteen ja tasa-arvoon liittyvää opetusta.

Opettajat väittävät suhtautuvansa oppilaisiinsa sukupuolineutraalisti, mutta eivät aina tiedosta omia asenteitaan. Tainion mielestä oletukset tyttöjen ja poikien erilaisesta käytöksestä voitaisiin heittää romukoppaan.

- Oppilaan toimintaa ei pitäisi tulkita tietyn stereotyyppisen kaavan mukaisesti, vaan hänet tulisi nähdä yksilönä tai tunnistaa hänen yrityksensä toimia toisin kuin oletetut sukupuoliroolit edellyttävät, professori sanoo.

- Kaikki pojat eivät häiriköi, eivätkä kaikki tytöt ahkeroi tunnollisesti.

Tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuus opettajankoulutuksessa -hanke » »

Teksti: Mari Peltonen
Kuva: Veikko Somerpuro
6.10.2010
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012

Tiedekulma 

Verkkovideoita:

Tapahtumia yliopistossa

Ilmoitustori:

Lehdistötiedotteet

Yliopiston hallituksen tiedotteet:

Avoimet työpaikat: