Yliopisto-lehti

23.10.2009
Rihmalevien rytmissä

Tutkimussukeltajat sanovat näin: Itämeri on kuin Lappi, karu ja kaunis. Merta pitää vain osata katsoa.

Yliopistolainen

8/09
Kun arvosanat eivät riitä

Arvosanoihinsa tyytymätön opiskelija voi tehdä muutakin kuin jupista asiasta baarissa tai perustaa Facebook-ryhmän.

Ylioppilaslehti

30.10.2009
Yliopistoille kaavaillaan kovaa kuria

Uuden lain myötä opiskelijan voisi erottaa pysyvästi yliopistosta ja passittaa päihdetesteihin.

Psykologian ja valtio-opin laitokset pärjäsivät kansainvälisessä vertailussa

Saksalaisessa CHE-yliopistovertailussa taakse jäivät muun muassa Oxfordin ja Cambridgen valtio-opin laitokset.

Opiskelee

Helsingin yliopiston psykologian ja valtio-opin laitokset sijoittuivat molemmat erinomaisesti saksalaisessa CHE-yliopistovertailussa.

Molemmat laitokset todettiin erinomaiseksi neljässä vertailun yhdeksästä kategoriasta. Valtio-opin laitos sijoittui näin parhaan kahdenkymmenen ja psykologian laitos parhaiden kahdenkymmenen viiden laitoksen joukkoon. Taakse jäivät muun muassa Oxfordin ja Cambridgen valtio-opin laitokset ja Karolinska instituutin psykologian laitos.

Saksalaisen Centrum für Hochschulentwicklung -arviointilaitoksen tekemät arviot ovat tarkoitettu tulevaa opiskelupaikkaa pohtivien saksalaisnuorten käyttöön. Mukana oli noin 150 yliopistoa eri puolilta Eurooppaa.

Vertailukriteereinä olivat julkaisut, viittaukset, erittäin viitatut oppikirjat, opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuus, kansainvälisten opiskelijoiden ja opettajien määrä, vaihto-ohjelmat ja yleiset opiskeluolosuhteet.

Tänä vuonna listauksessa keskityttiin valtio-opin, psykologian ja kansantaloustieteen laitosten vertailuun. Kansantaloustieteen laitoksista Joensuun yliopiston laitos sai kaksi erinomaisuusmerkintää. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitos ei osallistunut vertailuun.

Psykologian laitoksen osalta arviointitietojen kokoamiseen osallistunut professori Christina Krause on myönteisen yllättynyt vertailun tuloksista.

- Saimme hyvät merkinnät opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuudesta, vaikka meillä on ollut vaikeuksia päästä yliopiston suositustasolle, hän kertoo.

Laitos sai ylitti erinomaisuusrajan myös julkaisujen ja viittausten määrässä.

Arviointiprosessia Krause kuvaa työlääksi.

- Eri arvioinneissa kysytään aina samoja asioita, mutta hieman eri tavalla. Kaikki täytyy aina koota uudelleen.

CHE-arvionti tehtiin nyt toista kertaa. Edellisessä, vuoden 2007 arviointikierroksessa arvioitiin biologian, kemian, fysiikan ja matematiikan laitoksia. Helsingin yliopiston fysiikan laitos ylitti testin erinomaisuusrajan viidessä kohdassa.

CHE-yliopisto vertailun tulokset (englanniksi) » »

Teksti: Juha Merimaa
Kuva: Wilma Hurskainen
29.10.2009
www.helsinki.fi/verkkotoimitus

 Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>