Helsingin yliopisto - Eurooppalainen huippuyliopisto

Sukellus Selkämereen

Tutkimussukeltajat näkevät Itämeren kauneuden ja haavoittuvuuden.

Kuuskajaskarilla opiskelijat tähyävät meren uumeniin. Kati Yläranta pakkaa pohjaeläinnoutimia, jotka lasketaan pohjaan kymmenen metrin syvyyteen odottamaan sukeltajaa. Kahdeksan minuutin kuluttua Juha Höykinpuro pulpahtaa takaisin pintaan ja näyttää ok-merkin.

Pohjanäyteputkilosta seulotaan maa-aines pois ja pienet eliöt laitetaan näytepurkkeihin.

— Täällä on surviaissääsken toukka, siiroja ja aika iso simpukkakin, Yläranta kertoo.

Pohjaeläinten ohella sukeltajat tutustuvat levälajeihin.

— Leveäpartalevää ja takkulevää tai purppuraluulevää ja mustaluulevää on veden alla vaikea erottaa toisistaan. Näillä vesillä yleisiä lajeja ovat ahvenvita, hapsuvita, ärviä, rakkolevä ja jouhilevä, Markku Reunanen luettelee.

Viistokaikuluotain mittaa ääniaaltojen avulla merenpohjan muotoja. Viistokuvasta erottaa paitsi pohjan laadun, kalliot, jyrkänteet ja isot kivet myös kalaparvet ja laivojen hylyt. Opiskelijat valitsevat kuvista paikat, joihin tarkistussukellukset tehdään. Työ on hidasta. Kahden viikon sukelluskurssilla tutkitaan vain muutaman neliökilometrin alue.

Matalan suolapitoisuuden ajateltiin suojelevan Selkämerta, mutta myös täällä merkit rehevöitymisestä ovat selvät.

— Rihmalevät leviävät, kalalajisto muuttuu ja tänä vuonna tavattiin ensimmäiset sinilevälautat, hydrobiologi Jouni Leinikki vahvistaa.

Kurssilaiset ovat sukeltaneet myös Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla, Norjan vuonoilla, Isokarin yksinäisyydessä ja Hailuodon ahtojäissä. Itämerellä on ihailijansa:

— Siinä on jotain hypnoottista, kun katselee kasvien keinuntaa ja huojuu mukana, rihmalevän rytmissä.

Lisää tutkimussukelluksesta lokakuun Yliopisto-lehdessä.

Yliopisto-lehden verkkosivut » »

Teksti: Sanna Schildt
Kuva: Susanna Kekkonen
23.10.2009
www.helsinki.fi/verkkotoimitus