
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Kirjat muuttavat, mutta Hintikan työ jatkuu
Professori Jaakko Hintikka on tehnyt suuren kirjalahjoituksen Helsingin yliopistolle. Rehtori Thomas Wilhelmssonin tänään vastaanottaman lahjoituksen myötä yli 200 hyllymetriä kirjoja siirtyy tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön.
Kyseessä on suomalaisen filosofian kansainvälisesti ehkä tunnetuimman ja arvostetuimman tutkijan henkilökohtainen, useiden vuosien aikana kerätty kokoelma.
– Olen muuttanut elämänjärjestelyjäni, enkä voi enää pitää koko kirjastoa kotonani, Jaakko Hintikka kertoo.
Hän sanoo haluavansa lahjoituksellaan myös varmistaa, että hänellä itsellään säilyy kirjoihin käyttömahdollisuus.
– Minun yleinen vakaumukseni on saada oma kirjallinen omaisuuteni toisten käyttöön ja edistää näin suomalaista tiedettä yleisemminkin. Näin siitä on iloa muillekin kuin minulle itselleni.
Hintikka kertoo, ettei näe lahjoitustaan kirjojen poisantamisena vaan niiden luovuttamisena yleiseen käyttöön – viime kädessä kaikille suomalaisille. Kyse on työvälineiden asettamisesta muidenkin käyttöön.
Lahjoitus sisältää erilliskokoelmia, kuten Wittgenstein-kokoelman, Bloomsbury-ryhmään keskittyvän kokoelman sekä antiikin filosofiaa käsittelevän kokoelman. Aiheiden kirjo ilmentää vuonna 1953 väitelleen filosofin kiinnostuksen kohteiden ja tutkimusalojen laajuutta.
– Yritän seurata asioita monella eri alalla ja hankkia niiltä kirjoja.
Hintikka itse ei ole työskennellyt kirjastoissa kovinkaan paljon – hän hakee niistä kirjoja silloin tällöin tarpeen mukaan.
– Työskentelen mielelläni yksin kotona ja olen juuri siksi hankkinut ison työkirjaston. – Lahjoitettava kirjastokaan ei ole kokoelmakirjasto vaan työkirjasto, Hintikka korostaa.
Hänen oma tutkimustyönsä jatkuu edelleen.
– En aio lopettaa työskentelyäni lähiaikoina vaan olen yhtä innoissani kuin aina.
Tiedote: "Professori Jaakko Hintikka lahjoitti kirjakokoelmansa Helsingin yliopistolle" »»
Helsingin yliopiston kirjasto »»
Kommentoi uutista Facebookissa »»
Teksti: Kyösti Niemelä
Kuva: Ari Aalto
5.1.2012
Helsingin yliopisto, verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012