
27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Opettajankoulutus muutoksessa
Arvokeskustelun on oltava keskeisellä sijalla, kun opettajankoulutusta uudistetaan, sanoo opetusministeri Tuula Haatainen.
-Yhteisöllisyyden ja eettisyyden on oltava vahvasti esillä nyt, kun opettajankoulutuksen tutkintoja uudistetaan, sanoi opetusministeri Tuula Haatainen OAJ:n 30-vuotisjuhlassa lauantaina 24.1.- Opiskelijoiden on voitava omaksua opettajankoulutuksessa malli yhteisöllisesti toimivasta koulusta. Koulutuksessa on annettava eväät, joilla opettaja osaa työssään puuttua syrjäytymiseen varhaisessa vaiheessa.
Ministeri Haatainen muistutti, että vuoteen 2008 mennessä tulee opettajaksi kouluttaa noin 25 000 henkilöä.
- Kiireellisenä uudistuksena pidän sitä, että opettajien peruskoulutus ja täydennyskoulutus kytkeytyvät nykyistä kiinteämmin toisiinsa. Opettajankoulutus voisi olla malliesimerkkinä muillekin aloille elinikäisen oppimisen käytännön toteutuksesta, painotti ministeri Haatainen.
Helsingin yliopisto on maamme suurin opettajankoulutuksen tarjoaja. Vuonna 2002 opettajankoulutuslaitos koulutti yhteensä 643 uutta opettajaa. Helsingin yliopistossa opettajia koulutetaan käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa.
Teksti: Tapio Nurminen
Kuva: Eero Roine
26.1.2004
www.helsinki.fi/verkkotoimitus
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>
World Design Capital Helsinki 2012