27.4.2012
Hoitoa ja hoivaa
Maailman koulutetuinta kansaa riivaavat terveyserot.
Lehden etusivulle »»

8.5.2012
Avointa tiedettä
Tutkimustieto halutaan kaikkien saataville - mutta kuka maksaa kulut?
Lehden etusivulle »»
Tutkijat jättävät usein lähteensä lukematta
Yhdysvalloissa on selvitetty tilastollisen tutkimuksen avulla kuinka moni tutkija todella lukee siteeraamiaan alkuperäisiä tutkimuksia. Paljastui, että tutkijat merkitsevät huomattavan usein lähteikseen teoksia, joita he ovat harvoin vaivautuneet itse lukemaan, kertoo New Scientist -lehti.
University of Californian tutkijat Mikhail Simkin ja Vwani Roychowdhury ovat kiinnostuneita tiedon leviämisestä erilaisissa verkostoissa. He huomasivat, että eri tutkimusten lähdeviitteiden kirjoitusvirheet olivat huomattavan usein samanlaisia ja päättelivät, että monet tutkijat yksinkertaisesti kopioivat viitteen aiemmasta tutkimuksesta lukematta lähdettä itse lainkaan.
Tilastollisen menetelmänsä avulla Simkin ja Roychowdhury selvittivät, että ainakin 77 prosenttia kirjoitusvirheen tehneistä tutkijoista oli jättänyt lukematta alkuperäisen lähteen ja tyytynyt ainoastaan kollegansa tekemään siteeraukseen. Kaikki lähteen oikein kirjoittaneet tutkijatkaan eivät olleet varsinaista teosta lukeneet, sillä 78 prosenttia kaikista sitaateista, myös oikein kirjoitetut, oli yksinkertaisesti vain ”leikattu ja liimattu” toisen tutkijan tekstistä.
”Leikkaa ja liimaa” –käytäntö on ongelmallinen, koska yleensä tutkijat luottavat aiempien tutkimusten olevan oikein siteerattuja, ja kun virhe syntyy, se leviää helposti kulovalkean tavoin yhä uusiin tutkimuksiin, kirjoittaa New Scientist –lehti.
Tutkimuksesta enemmän osoitteessa www.newscientist.com/news/news.jsp?id=ns99993168
Tilaa uutiset RSS-syötteenä >>
Kuukauden uutiset >>
Uutisarkisto >>

World Design Capital Helsinki 2012