Vesa Tuominen Sulinista Sarkiaan – Jääskisestä Tuomiseen
Yliopisto-lehdessä 9/2002 kosketteli FT Aune Jääskinen kiintoisasti "isättömyyden" ongelmaa. Kun kolumnissa mainittiin myös minun isäni Olli Tuominen, sallittaneen hänen kohdaltaan pari tarkennusta ja lisäystä. Jääskinen muun muassa kirjoittaa, että "Sulinin Kalle (eli Kaarlo Sarkia), köyhä orpo poika, joka Tuomisen Ollin tavoin oli ollut keuhkovammainen. Hän oli ansainnut elatustaan rikkaan isän pojan Ollin opintojen ohjaajana. Kotiopettaja Kalle oli vain pari vuotta oppilastaan vanhempi, joten pojat viihtyivät hyvin yhdessä. Olli paranikin keuhkotaudista ja loi menestyksekkään työuran aikuiskoulutuksen oppilaitoksissa.". 1. Ollin isä Frans Wilhelm Tuominen (1866–1952) ei ollut rikas. Hän oli noormarkkulaisen lampuotintytär Edla Amanda Tommilan äpäräpoika, joka – runoilija Sarkian tavoin – kärsi ikänsä "isättömyydestään". Lukuhalujensa ja Antti Ahlströmin perustaman kansakoulun ansiosta renkipojasta tuli (vapaaoppilaana) Jyväskylän Seminaarissa kansakoulunopettaja. Suodenniemen Pohjakylän velkaisena "opettajanretaleena" hän ei meinannut kelvata vävyksi vaimonsa Emma Turpan talonpoikaissuvulle. Tällä suvulla kyllä oli metsäomaisuutta, mutta siitä osansa isoäitini sai vasta 1940-luvun lopulla. 1920-luvulla, jolloin Kalle ja Olli opiskelivat sekä Tyrväällä että Helsingissä, Tuomisen perhe eli vain opettajan niukan palkan varassa. Silti se tarjosi koulullaan lämpimän kodin orvolle Kallelle, joka joulu- ja kesälomillaan mielellään oleskeli Suodenniemellä. 2. En muista isäni koskaan maininneen Kallen toimineen Ollin kotiopettajana. Varmaan pojat – jo kämppäkavereina Tyrväällä – yhdessä tekivät kotitehtäviään ja valmistautuivat kokeisiin. Ollihan joutui keuhkovammansa vuoksi lukemaan ainakin yhden luokan kotonaan. Lukiossa hänen opinhalunsa kuitenkin koheni niin, että hän selviytyi laudatur-ylioppilaaksi. Arvelen Kallen ja Ollin välillä olleen pientä kilpailua lukiomenestyksessä. 3. Suodenniemellä pojat liikkuivat luonnossa ja pohtivat öisellä hautausmaalla myös elämän ja kuoleman kysymyksiä. Pohjakylän vesilähteen pohjalta he havaitsivat särkyneen leilin, joka sieltä siirtyi Sarkian runoon, kuten myös Suodenniemen kirkontornin ympärillä kirmaavat tervapääskytkin. 4. Kallen ja Ollin ystävyys kesti koko runoilijan eliniän, ja Olli muun muassa kävi tervehtimässä Satalinnassa keuhkotautiaan potevaa luokkatoveriaan. Ollin johtamassa (1931–70) Pohjois-Karjalan opistossa Kaarlo Sarkian runo Lapsuuden joulu lausuttiin aina koulun jouluaterialla, ja sama perinne jatkui siellä myös minun rehtorikaudellani (1970–91). |
||
