Risto Koivula


Pulinat pois ja mittaamaan, professori Tatu Vanhanen

Sosiobiologistit Tatu Vanhanen ja Osmo Tammisalo jatkavat Tieteessä tapahtuu 8/2001 –lehdessä väittelyshowtaan siitä, voidaanko "biologiasta" johtaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta. "Biologialla" he eivät tarkoita oikeaa biologiaa, vaan sosiobiologismia, joka ei ole sen paremmin biotiede kuin yhteiskuntatiedekään, koska se ei ole tiede lainkaan.

Vanhanen katsoo tarkastelevansa, toisin kuin Tammisalo, yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja sen "syitä" mitattavina ilmiöinä:

"Ongelmana Tammisalon ajattelussa on, että hän näyttää pitävän eriarvoisuutta ja sen syitä jonkinlaisina uskon asioina, kun meidän kirjassamme sen sijaan eriarvoisuutta ja sen syitä käsitellään mitattavina ilmiöinä. Tässä yhteydessä haluaisin kiinnittää Tammisalon huomiota samassa lehdessä julkaistuun akateemikko Pekka Jauhon kirjoitukseen, jossa hän sanoo fysiikan edistymisen alkaneen siitä, kun uskomusten maailmasta siirryttiin reaalimaailmaan ja syntyi "moderni fysikaalinen ajattelu, jossa totuus perustui mittausten ja teorian yhtäpitävyyteen".

"Kirjassamme…eriarvoisuutta on pidetty mitattavana ilmiönä. Mittaustuloksissa voi olla virheitä, mutta mittaaminen ei ole ilmiön puolustamista. Se on vain sen mittaamista teorian pohjalta.

Mittaustuloksia on vaikea kumota pelkästään uskon voimalla. Mittausten osoittama ihmisten synnynnäisen erilaisuuden ja eri muodoissa esiintyvän sosiaalisen ja taloudellisen aseman erilaisuuden välillä esiintyvä vahva riippuvuus on tosiasia ."

Aikaisemmista puheenvuoroista ilmenee, että Vanhanen tarkoittaa "synnynnäisellä" erilaisuudella älykkyysosamääräeroja, joilla hän katsoo olevan positiivinen korrelaatio "korkeaan asemaan yhteiskunnassa", jolla hän edelleen tarkoittaa suuria tuloja. (Tämän logiikan mukaisesti muuten esimerkiksi Aleksis Kiven, Vincent van Goghin ja Blaise Pascalin kohtalona olisi ollut hyvin alhainen asema yhteiskunnassa, mutta se on sitten ihan kokonaan toinen juttu…)

Yleisyyttä rajoittamatta mitä ilmeisimmin pätee, että se "älykkyys", jota testit mittaavat, on yhtä kuin koehenkilön ajattelun sellaiset ominaisuudet, jotka edesauttavat häntä saamaan testissä korkean pistemäärän. Tällaista älykkyyttä ei ole voitu, eikä luultavasti voidakaan, osoittaa tieteellisesti kestävällä tavalla perinnölliseksi. Hurjia väärennyksiä tähän suuntaan on kyllä tehty. Varsinainen ongelma on siinä, että se itse ajattelu, jonka ominaisuuksia tämä testimenestys mittaa, ei ole geneettisesti perinnöllistä. Sitä ei myöskään sen ajattelun väline kieli (vaikka muuan Noam Chomsky muuta väittäisikin, mutta ei ole pystynyt todistamaan). Yhteiskunnan ulkopuolella kasvaneella ihmisyksilöllä ei ole kieltä ja ajattelua, vaan sellainen yksilö käyttäytyy ns. ehdollisin refleksein vähän niin kuin simpanssi, ja hän saa mahdollisesti hyvinkin loistavista geeneistään huolimatta älykkyystestituloksekseen nollan. Älykkyyttä ei silloin voida katsoa "ohjelmasta" eli kielestä riippumattomaksi "koneistoparametriksi", vaikka alhaisilla tuloksilla saattaisikin olla yhtenä syynä geeniperäiset ongelmat oppimisessa.

On helppoa muodostaa regressioita, joissa ei ole päätä eikä häntää, ja "todistaa" niillä tilastollisesti vähän mitä tahansa "mitattavissa olevaa". Yksi mahdollisuus on ns. tosien mutta epäadekvaattien käsitteiden käyttö, eli niputetaan "selittäväksi" tekijäksi jokin sellainen ilmiöiden kokonaisuus, joilla ei ole todellisuudessa keskinäistä yhteyttä ainakaan niiden ilmiöiden puitteissa, joita tutkitaan ja mitataan. Otan yhden triviaalin esimerkin. Määrittelemme seuraavan "käsitteen": kaikki sinisilmäiset, punanenäiset ja isomahaiset ihmiset ovat "sahtivaareja". (Näillä ominaisuuksillahan on yhteisiä piirteitä, mutta oletetaan että tutkitaan elämäntapaa sivuavia, eikä esimerkiksi geneettisiä kysymyksiä.) Kustakin henkilöstä voidaan sanoa, tarvittaessa vähän "käsitteitä" venyttäen, onko hän tutkimushetkellä sahtivaari vai ei. Taattuja sahtivaareja ovat esimerkiksi allekirjoittanut, vilustunut raskaana oleva viehättävä blondi, sekä monet julkisuuden henkilöt, joilla ei sitten paljon muita yhteisiä ominaisuuksia tarvitsekaan olla. Sitten esitämme joukon elämäntapaan liittyviä kysymyksiä, kuten kuinka paljon juotte kaljaa, kuinka paljon syötte makkaraa, kuinka paljon urheilette, kuinka paljon matkustelette jne.

Ja sitten muodostetaan tilastosahtivaarin "profiili", jolla sitten "ennustetaan" jonkun konkreettisen henkilön käyttäytymistä sillä "selittäjällä", missä määrin hän on "mitattavissa oleva" sahtivaari.

Minä pahoin pelkään, että esimerkiksi moni raskaana oleva vähän punakka blondi joutuisi aivan syyttä suotta matemaattisesti todistetuksi syöpön ja juopon laiskurin kirjoihin…En pysty "maallikkona" sanomaan, missä määrin noissa "älykkyyden regressioissa" on nimenomaan tämän tyyppisestä selittämisestä kysymys, mutta hieman tuonnempana Vanhanen antaa toisen oikein mestarin tyylipuhtaan esimerkin tästä menetelmästä. Vanhanen toteaa edelleen:

"Tammisalon teesi, jonka mukaan biologiasta ei voi johtaa eriarvoisuutta, on yksinkertaisesti kestämätön. On perusteetonta uskoa, että ihmisten peruuttamaton geneettinen erilaisuus ei mitenkään heijastuisi ihmisten käyttäytymiseen ja sosiaaliseen asemaan ja että kaikki olisivat geneettisistä eroistaan huolimatta synnynnäisesti täsmälleen yhtä lahjakkaita, kyvykkäitä tai älykkäitä."

Tähän voidaan todeta, että kukaan muu kuin Osmo Tammisalo ei varmaan ole koskaan väittänytkään, että kaikki olisivat "synnynnäisesti yhtä lahjakkaita, kyvykkäitä ja älykkäitä". Se on todellakin vieläkin typerämpää kuin väittää, että tietomme ja taitomme ovat valmiina geeneissä eri yksilöillä erilaisina, sillä jos nämä ominaisuudet olisivat biologinen evoluution alaisia, niin sehän nimenomaan edellyttäisi näiden taitojen synnynnäistä diversiteettiä, eli synnynnäisiä eroja. Sen sijaan monien yhteiskunnassa omaksuttujen taitojen on oltava mitä suurimmassa määrin aivan samanlaisia, ajateltakoon nyt vaikka päinvastaisena esimerkkinä, että itse kukin ajelisi liikenteessä omien "geeniensä" eikä liikennesääntöjen, -lakien ja -tapojen mukaan…Vanhanen jatkaa:

"Tammisalo olettaa, että eriarvoinen "yhteiskunta muodostuisi tietyillä yhteiskunnallisilla edellytyksillä, vaikka ihmiset olisivat synnynnäisesti täsmälleen yhtä lahjakkaita, kyvykkäitä tai älykkäitä". Se on epätodennäköistä. Jo Edward Wilson toteaa Sociobiology-kirjassaan, että tasa-arvoisen yhteiskunnan syntymisen parhaana edellytyksenä olisi ihmisten geneettinen samanlaisuus. Muurahaisyhteiskunnat antavat viitteitä siitä, että geneettinen samanlaisuus johtaa yksilöllisen eriarvoisuuden katoamiseen."

Ja tässä tuli sitten se selkeääkin selkeämpi esimerkki tutkittavien ilmiöiden, tässä tapauksessa käyttäytymisen ohjausjärjestelmien, puitteissa epäadekvaatista käsitteestä: Muurahaisyhdyskunta, susilauma tai ihmisyhteiskunta edustavat yhtä ja samaa, tietyt omat ja omintakeiset lakinsa omaavaa kohdetta heijastavaa "yhteiskunnan" käsitettä suurin piirtein samassa määrin kuin höyrymoottori, sähkömoottori ja suihkumoottori edustavat yhtä "moottorin" käsitettä. Ne ovat kaikki "moottoreita" suhteessa niiden ulkoiseen käyttötarkoitukseen, eli viimekädessä yhteiskunnallisella (artefaktien) tasolla, koska ne ovat työ- ja kulkuvälineiden voimanlähteitä, mutta niillä ei ole välttämättä mitään olennaista lainalaista sisäistä yhteistä prinsiippiä esimerkiksi fysikaalisen toiminnan, rakenteen tai ohjausjärjestelmän tasolla. Aivan samoin geeneihin kirjoittunut muurahaisyhdyskunta, ehdollistunut varislauma ja ihmisyhteiskunta ovat sisäiseltä periaatteeltaan ja erityisesti ohjausjärjestelmältään tyystin erilaisia vastauksia samankaltaisiin ulkoisiin haasteisiin, esimerkiksi vihollisten torjuntaan ja kilpailuun elinhyödykkeistä. Niissä ei ole kyseessä yhden omalakisen kohteen kolme ilmentymää, vaan kolme joiltakin ominaisuuksiltaan analogista eli muodollisesti yhdenkaltaista, mutta periaatteeltaan täysin erilakista kohdetta. Silti jotakin toisarvoista ehkä periaatteessa voitaisiin matemaattisesti ennustaakin, esimerkiksi että kuinka suuren "reviirin" elinhyödykkeidensä tuottamiseksi kuinkakin painava yhdyskunta/lauma/yhteiskunta tarvitsisi minkäkinlaisissa olosuhteissa…Mutta on loogisesti aivan samaa "todistaa" jotakin ihmisyhteiskunnan sisäisistä lainalaisuuksista muurahaispesää koskevien mittausten perusteella (tai päinvastoin) kuin todistaa joitakin suihkumoottoria koskevia lainalaisuuksia höyrymoottorille tehdyillä mittauksilla (tai päinvastoin), eli piilevästi olettaen suihkumoottorin toimivankin samalla tavalla kuin höyrykone. Tällaisten kohteiden kesken yhden rakenteeseen perustuvalla olettamuksen toisen suhteen on analogiapäätelmän luonne, eli samanlaisen päätelmän kuin, jos atomin ominaisuuksista päätellään aurinkokunnan paremmin tunnettujen ominaisuuksien perusteella. Analogiapäätelmistä voi olla apua asioiden hahmottamisessa, mutta ne eivät koskaan todista mitään. Ei sellaisella todistelulla kovin laajaa lukijajoukkoa hämätä.

Vanhanen siirtyy seuraavassa julistukseen, jota pidän avoimesti fasistisena:

"Tähän asti kaikki yritykset toteuttaa täydellinen tasa-arvo ovat mahdottomuutensa takia epäonnistuneet. Karmeimpana esimerkkinä on edesmenneessä Neuvostoliitossa suoritettu suurisuuntainen yritys toteuttaa marxilainen tasa-arvo. Tavoitteena olleen tasa-arvon toteuttamiseksi alusta lähtien alettiin vangita, tappaa ja terrorisoida ihmisiä, jotka jollain tavoin olivat muita lahjakkaampia, varakkaampia tai muuten ideologiaan sopeutumattomia. Kymmeniä miljoonia ihmisiä vangittiin, karkotettiin tai tapettiin, mutta tasa-arvoa ei syntynyt. Eriarvoisuus sai vain uusia muotoja. Lopulta järjestelmä sortui omaan ihmisluonnon vastaisuuteensa."

Tähän on aivan ensimmäiseksi todettava, että Neuvostoliitossa olivat niin oikeistolainen, keskustalainen kuin "vasemmistolainenkin" sosiobiologismi, venäjäksi biologizatorstvo eli "biologisaattoruus", kiellettyjä, pannaan julistettuja ideologioita ja menettelytapoja tieteessä. Ja tämä koski aivan ehdottomasti niin "darwinistista" kuin mahdollista uuslamarkististakin sosiobiologismia, jota jotkut toimittajat, esimerkiksi Helsingin Sanomien Pentti Sadeniemi, ovat olleet näkevinään Neuvostoliiton tieteessä. Tämä on aivan yhtä keskeinen leninismin elementti kuin sen ateismi, filosofian ns. peruskysymyksen kahdesta erottamattomasta puolesta se toinen. Leninismi tosin oli nimenomaan kommunistisen puolueen ideologia, ja kommunistisen puolueen asema vietiin perustuslakiin vasta Brezhnevin perustuslaissa 80-luvun taitteessa, joten aivan ehdottomasti esimerkiksi akateemikon ei tarvinnut olla tunnustuksellinen leninisti. Yksittäisten tieteenharjoittajien kohdalla muualla kuin yhteiskuntatieteissä saatettiin sallia "vapauksia", jotka usein tässä nimenomaisessa asiassa kyllä myöhemmin kostautuivat, esimerkiksi tunnettu vehnänjalostaja akateemikko Nikolai Vavilov tuli osallistuneeksi ainakin yhteen fasistien rodunjalostuskonferenssiin.

Ja kerran oli vireillä ulkomailta Neuvostoliiton kannattajien toimesta masinoitu "rodunparannushanke" jonkinlaisen tieteenharjoittajien ja suurten taiteilijoiden spermapankin muodossa, joka eteni niin pitkälle, että asiasta keskusteltiin Pravdassa, jossa se lyötiin loppujen lopuksi vitsiksi ja plörinäksi. Ei siinäkään ollut siis tarkoitus vähentää, vaan lisätä väkeä, ja neuvostoliittolaisittain eteväksi oletetusta päästä.

Kukaan ei kiistä, etteikö Neuvostoliitossa esiintynyt laittomuuksia, esimerkiksi ns. perinteisten kulakkien, eli palkatulla työvoimalla maataloustuotantoa keisarillisella Venäjällä karkotus 30-luvun puolivälissä, jossa tietty väestöryhmä tuomittiin aikanaan laillisen ammatin harjoittamisesta. Koska ensimmäinen maailmansota, johon nuoret miehet joutuivat, alkoi 1914, niin nuorimmatkin koskaan perinteisen kulakin ammatissa toimineet tuolloin karkotetut olivat 40-vuotiaita, ja keski-ikä oli varmasti 60, joten geeneihin se homma ei vallan kauheasti vaikuttanut.

Ja ns. NEP-kulakkien, jotka sotilaallisesti uhatuilla alueilla eivät mistään hinnasta halunneet liittyä kollektiivitalouksiin, sekä Baltian maiden ja Länsi-Ukrainan "kulakkien" (jotka saattoivat olla aivan tavallisia maanviljelijöitä) karkotus Siperian aroja ja Kazahstanin hevoslaitumia raivaamaan maanviljelykselle vaikutti väestöllisesti kahdensuuntaisesti: toiset mm. juutalaiset myös pelastivat sillä henkensä, ja kyse oli ainakin osittain muutenkin väestönsiirrosta sotilaallisista ja jopa tuotannollisistakin syistä.

Toisekseen: niiden Neuvostoliiton "vangittujen, tapettujen tai terrorisoitujen", syistä riippumatta, lukumäärä on suurin piirtein samaa luokkaa kuin vastaavien toimissa kuolleiden määrä tämän nykyisen emämaamme Belgian yhdessä siirtomaassaan Kongossa 1900-luvun taitteen molemmin puolin. Ja siellä kyllä tuli taatusti jo geenivaikutuksiakin, ja kansallisuusvaikutuksia, kun maan asukasluku oli kymmenesosan suuruusluokkaa Neuvostoliiton vastaavasta… Sinänsä Vanhasen poliittisen suuntauksen huomioon ottaen on ymmärrettävää, että hän pitää erilaisia mafiamiehiä, sotarikollisia jne., joita varsinkin niistä Neuvostoliiton kuolemaantuomituista kuitenkin suuri osa oli, nimenomaan muita etevämpinä…

Ja kolmanneksi tähän on edelleen todettava tuosta marxilaisesta tasa-arvosta, että se tarkoitti ennen kaikkea ns. riistosuhteiden eli orjanomistuksellisten, feodaalisten ja pääomasuhteen hävittämistä, joissa työn tuotteesta ottaa hyödyn vastikkeettomasti aivan toinen väestöryhmä, luokka, kuin se, joka sen työn tekee. Tämä ei ollenkaan tarkoittanut mekaanista jakoa tasan tai edes työn mukaan: joku poikamies, joka painoi lujasti töitä, mutta käytti minimaalisen vähän koulutus-, kulttuuri-, terveydenhuolto- tmv. palveluja sai tietysti osakseen vähän hyötyä omasta työstään verrattuna esimerkiksi suuriperheiseen Moskovan keskustassa asuvaan sotaveteraaniin. Tämä oli omalla tavallaan tehokasta, mutta yksilön oma päätäntävalta suoraan oman työnsä tulosten jakoon oli tietysti pieni. Jos kuitenkin kaikki asumis-, terveys-, koulutus- ja kulttuuri-, urheilu-, matkustus-, lastenhoito-, vanhustenhoito- jne palvelut olisi hinnoiteltu vaikkapa amerikkalaisen mallin mukaan, niin ei se palkkataso maailmanmitassa mikään vallan huono olisi ollut, varsinkaan Venäjällä tänään vallitsevaan verrattuna.

Sitten Vanhanen pääseekin jo oikein varsinaiseen asiaan:

"Tammisalon viittaus Jared Diamondin teoriaan kansainvälisten taloudellisten erojen perustumisesta historiallisiin ja maantieteellisiin sattumiin on mielenkiintoinen. Diamond uskoo Tammisalon tavoin, ettei kansojen tai rotujen välillä voi olla mitään älykkyyseroja. Suuret taloudelliset kehityserot johtuvat vain maantieteellisissä olosuhteissa olevista eroista. Diamondilta on vain jäänyt huomaamatta, että maantieteellisten olojen erilaisuus johti kymmenientuhansien vuosien evoluution aikana kansojen ja rotujen välisten mittavissa olevien älykkyyserojen syntymiseen. Ne selittävät huomattavalta osin nykyiset tavattoman suuret taloudelliset kehityserot maailman eri osien välillä, mutta populaatioiden välisten keskimääräisten älykkyyserojen takana on maantieteellisten olosuhteiden erilaisuus mikä alun pitäen synnytti älykkyyserot."

Tässä tulee nyt niin mielenkiintoista tekstiä, että on suoranainen ihme, että Vanhasen tasoiselta mittausmieheltä on jäänyt huomaamatta oikein viimmestä päälle herkullinen mahdollisuus teoriansa testaamiseen ihan täällä meidän "ikioman" hienon EU:n alueella: Tarkoitan tietysti tilannetta, joka nykyisen EU:n alueella Suomea, Ruotsia, ja Kreikkaa lukuun ottamatta (ja näissäkin osittain) vallitsi lähes 2000 vuoden ajan: Kaikki "korkeampi" kulttuurinen elämä tieteet ja taiteet ja kouluopetus mukaan lukien oli selibaatissa elävän katolisen pappisluokan käsissä. Ylimmän ja alimman papiston selibaatti saattoi kyllä vähän ns. narahdella, mutta se keskipapisto, joka esimerkiksi tiedettä ja muuta kirjallista toimintaa sekä kouluopetusta ylläpiti, eli erillään muusta yhteiskunnasta yhden sukupuolen luostareissaym yhteisöissä. Ja kaikki koululaiset eivät suinkaan päässeet papiksi asti, vaan oli osoitettava koulussa päätä esimerkiksi latinan kielen suhteen, ja alle kymmenvuotiaana sieltä lensi ulos tavallisten kuolevaisten joukkoon mm. lisääntymään, ellei oppinut. Papiston määrä oli ehkä pienehkö, joitakin prosentteja, mutta kun heillä oli käsissään kaikki varsinaisesti sivistyksellinen kulttuuri, jota nykyään esimerkiksi vaaditaan kaikilta, ja joita nämä testitkin mittaavat, vai kuinka prof. Vanhanen, ja kun kaikki tämä on Vanhasen mukaan geenissä, niin kyllä näin kaikenkattavan kyseisten taitojen geneettisen poisvalikoitumisen väestöstä on pitänyt vaikuttaa siten, että nykyisen Euroopan Unionin väestö (Suomea ja Kreikkaa lukuun ottamatta) olisi vähintään noin 15% tyhmempää geneettisesti kuin muut ihmiset! Nyt, professori Vanhanen, kipin kapin mittaamaan, ennen kuin nuo ei-kristilliset mutiaiset sekoittavat koko aineistonne! Jos EU:n väki olisi esimerkiksi 30% tyhmempää kuin muut, niin teorianne olisi lähes vastaansanomaton. Mutta jos ette –10% eroa paremmaksi pääse muihin nähden, niin tutkimuksenne joutavat huussipaperiksi.

Vanhanen toistaa sosiobiologien perusteesin, että kaikki nykyaikainen tutkimus olisi korvattava sosiobiologismilla:

"Olen voimakkaasti korostanut sitä, että darwinilainen yhteiskuntatutkimus tarjoaa yhteiskuntatieteille ja myös käytännölliselle yhteiskuntapolitiikalla nykyistä paljon paremman teoreettisen perustan.

Yhteiskuntatieteilijöiden on kuitenkin vaikea ymmärtää tätä, koska heidän tietonsa darwinilaisen teorian soveltamisesta yhteiskuntatutkimukseen näyttävät yhä perustuvan siihen, mitä he ovat kuulleet 1800-luvun sosiaalidarwinismista."

Tähän asti minä olen epäillyt, ettei Vanhasen (ja Ahmavaran) juttuja ole sosiobiologistipiireissä varsinaisesti juuri kenenkään uskottaviksi tarkoitettukaan, vaan heidän on tarkoitus vetää tämä sosiobiologistin nimi ja leima sekä oppiin kohdistuva aikaisempi kritiikki itseensä (eräänlainen valehyökkäys siis), jotta ne strategisemmat biologistit, joita on tarkoitus suuren yleisön uskoa, voisivat esiintyä vain "puhtaan tieteen" nimissä ja joskus ehkä jopa vähän kritisoidakin Vanhasta (tai Tammisaloa)… Mutta nyt professori Vanhasella on todellakin tilaisuus saattaa kaikki tällaiset jorinat häpeään murskaavalla näytöllään, johon EU aivan varmasti myöntää millin, pari, euroissa!

 

Paluu

Kirjoitan