Risto Koivula, DI, Tampere Darwinkin
tunkiolle ”uusdarwinismista”?
Evoluutiopsykologian” piirissä esitetään selvästi uuslamarkistisia näkemyksiä. Toimittaja Jari-Pekka Vuorela arvostelee Aamulehdessä 09.07 03 positiivisen sävyyn toimittaja Matt Ridleyn teosta ” Nature Via Nurture. Genes, Experience and What Makes Us Human ” otsikolla ”Geenejä ja kokemusta ei voi erottaa.” ´Kokemus´ käsitteenä monissa eri merkityksissään tarkoittaa yksilön elämänsä aikana hankkimaa tietoa ympäristöstään ja itsestään, hänen omaksumiaan toiminta- ja käyttäytymismalleja jne. Herääkin kysymys, ovatko Ridley ja Vuorela luopumassa siitä darwinismin keskeisimmästä perusperiaatteesta, että hankitut ominaisuudet eivät periydy? Onko itse Darwinkin lentämässä tunkiolle ”uusdarwinismista”? J.-P. V.:" Geenit eivät ole rakennuspiirustuksia vaan reseptejä. Ne ovat aktiivisia yksilön elämän eri aikoina, ja osa niistä reagoi ympäristöön." RK: Geenit eivät reagoi
ympäristöön. Ne reagoivat ainoastaan RNA-välittäjäaineen ja toisten geenien
kanssa. RNA välittää DNA:n informaatiota soluun, mutta ei päinvastoin. Eikä
ympäristö myöskään ”heijastu” suoraan geeniin, vaan ainoastaan geenien
satunnaismuuntelun ja ulkoisen valinnan kautta! Tämä on koko DNA-perustaisen darwinistisen
evoluution perusperiaate, erotukseksi esimerkiksi hypoteettisesta kemiallisesta
evoluutiosta tai mahdollisista ei-darwinistista biologisen evoluution muodoista, joita ei
Maapallolla nykyisin ole, mutta on saattanut joskus olla. J.-P. V.: "1900-luvun kuluessa geeni on ehditty määritellä perinnöllisen informaation arkistoksi (Johannsen), elämän yksinkertaisimmaksi peruspalikaksi (De Vries), tautien estäjäksi ja aiheuttajaksi (Garrod), proteiinien rakennusreseptiksi (Pauling, Watson ja Crick), yksilönkehityksen vaiheiden kytkimeksi (Jacob ja Monod) ja luonnonvalinnan kohteeksi (Fisher, Hamilton ja Dawkins). Ihmisen tajunnan ja kulttuurin kannalta kaikkein kiinnostavin on kuitenkin geenin seitsemäs eli evoluutiopsykologinen määritelmä: kokemuksen välittäjä. Koska Ridley pyrkii selvittämään perimän ja kokemuksen suhdetta, häntä kiinnostaa geeni laitteena, joka poimii ympäristöstä viestejä käyttäytymisen avuksi." RK: Geeni ei poimi ”viestejä
ympäristöstä”, eikä edes ota sellaisia vastaan vaikka kuinka tarjottaisiin!
Tämä jos mikä oli se uusi mullistava asia, minkä Darwin ja Mendel toivat tieteeseen.
Viestejä ympäristöstä ottavat vastaan aistielimet. Ne ovat geenien ja ympäristön
siinä suhteessa yhdensuuntaisen vaikutuksen tulosta, että valmis aistinelin ei
”kerro” geenille rakentumisensa tuloksesta, saati sitten vastaanottamastaan
informaatiosta! Sellaista mekanismia, jolla tuollainen yksilön hankkimien ominaisuuksien
(kuten kokemusperäisten käyttäytymismallien) geeniin meno tapahtuisi, nimenomaisesti ja
määritelmällisesti EI OLE. Ihmisen tai leijonan kokemukset
eivät mene geeniin edes luonnonvalinnalla. Sen sijaan ne ulkoiset syyt, jotka aiheuttivat
myös kokemuksen, asettavat suoraan yksilön geeneineen ”koetukselle”
luonnonvalinnassa. Opitut reagointimallit niihin (juuri se kokemus) ovat päinvastoin
omiaan syrjäyttämään aistinten suoraan laukaisemia refleksiomaisia
synnynnäisiä reagointimalleja, koska heikentävä mutaatio tuollaisessa
ehdottomassa refleksissä ei ole haitallinen, jos opittu kokemusperäinen ehdollinen
refleksi vain korvaa sen paremmalla mallilla! Tuollaisten ehdottomien refleksien väheneminen
opittujen ehdollisten tieltä onkin evoluutiobiologinen empiirinen fakta. Matt Ridleyn oppi ”geenistä
kokemuksen välittäjänä” ei olekaan edellä mainitun valossa lainkaan darwinistista,
vaan lamarkistista sosiobiologismia! Se olisi silloin jotakin sellaista, mutta
ilmeisesti toisen ”värisenä”, kuin minkä monet ovat aiheellisesti tai
aiheettomasti tulkinneet olleen neuvostoliittolaisen agronomin Trofim Lysenkon ja hänen
kannattajiensa ideologia. (Virallisesti Neuvostoliitossa oli kaikenlainen ihmisluontoajattelu
yhteiskuntatieteissä käytännössä pannaan julistettua biologismia, kuten Vuorelakin
totesi aivan oikein aikaisemmassa kirjoituksessaan Steven Pinkerin teoksesta The Blank
Slate, ja periytyvyysmekanismit katsotiin siis biologian sisäiseksi erityistieteelliseksi
kysymykseksi, jolla ei pitänyt olla vaikutuksia yhteiskuntatieteisiin.) J.-P. V.:"Kun 50 000 vuoden takaiset,
100 000 vuoden takaiset ja luultavasti myös 150 000 vuoden takaiset Homo sapiens -aivot
olivat aivan samanlaiset kuin nykyisetkin, on hiukan vaikeata selittää ihmisluontoa
kulttuurin kehityksellä." RK: Eiköhän asia kuitenkin ole tasan
päinvastoin tuossa suhteessa: nuo samanlaiset aivot todistavat, että se, mikä on
kehittynyt ei ole ne aivot, vaan niiden käyttö. |
||
